Paksun Rouvan Jorinoita

Ke osallistuin Julia Kärnän vetämälle henkisen valmentautumisen luennolle/kurssille. Julia on muuten todellinen ammattilainen esiintymisen ja puhumisen suhteen. Olen osallistunut vastaaviin tapahtumiin usein, mutta Juliasta johtuen tämä oli tähän mennessä paras. Asia sinänsä ei ole uusi, eikä nytkään tullut varsinaisesti mitään uutta tietoa. Sitä vaan ihmettelen, että kun tiedän niin paljon ja olen jopa aikanaan rakentanut itselleni rutiinit, joilla olen saanut tulosta aikaiseksi, miksi ihmeessä luovuin niistä? Kun aikoinaan perehdyin näihin ja aloin noudattamaan itselleni sopivia kuvioita lähinnä treenatessa, alkoi meillä Pösön kanssa huippukausi:-) Nollaprosenttimme oli yli 70 ja kaikki oli niin kovin mukavaa. Nykyisin olen itse ihan pihalla:O

Meille sopii Pösön kanssa se, että treeneihin ei mennä “vaihtamaan kakkureseptejä” vaan kaikki tehdään tosissaan, mutta pilke silmäkulmassa. Jostain ihmeen syystä olen kuitenkin jo muutaman viime kauden ajan sortunut siihen, että kunhan mennään… saahan tämän uusia ja vaikka jäädä hinkkaamaankin, jos ei oikein irtoa…Ei siis ole mikään ihme, ettei homma pelitä kisoissa. Olen nyt taas ottanut treeneissä tavoitteeksi sen, että menemme radan heti täysillä ja puhtaasti. Meillä on nykyisin treeneissä kaksi rataa, joihin molempiin on varattu n. 8 min/koirakko. Ideaalina on siis se, että meillä menisi Pötkylän kanssa reilu minuutti/rata kaikkineen. En ihan eilen päässyt tavoitteeseen.

Eka radalla tein joitain ohjausvirheitä. Tulokseksi tuli vitonen. Tein muurin ja puomin välissä persjätön ja olin tapojeni mukaan auttamattomasti myöhässä. Pösö ajautui liian pitkälle puomin sivuun, joten se joutui nousemaan sinne niin pitkältä, että ei enää osunut kontaktille. Toinen sählinki tuli puomin jälkeen takaa hypyllä. Olin taas myöhässä. Mun piti tehdä siellä pakkovalssi, mutten kerennyt ja jouduin tekemään takana leikkauksen. Pösö kyllä hoiti homman, mutta se ei ollut lainkaan “tyylikästä”.  Menimme sitten uudestaan ja tein muurin ja puomin välissä takana leikkauksen ja puomin jälkeen lähetin Pösön kiertämään hypyn, otin sen vastaan ja jatkoimme loppuun ns. viskileikkauksella. Lopuksi vielä hinkattiin muuria, jonka palikoita Pösö on alkanut roiskimaan. Tajusin kuitenkin lopulta, että tuo saattoi johtua väsymyksestä. Pösöhän ei ole enää mikään nuori poika. Toinen radanpätkä oli hyppy-sellainen ja siinä riitti taas niitä suuresti “rakastamiani” takaa hyppyjä. No. Unohdin radan, mutta toisella kiepillä menimme sen puhtaasti ja kauniisti ja sen pituinen se:-)

Hili osoitti mulle, mistä on pienet nartut tehty;-) Se oli sunnuntaina ensimmäisen astutusreissunsa jälkeen niin vietissään, ettei ole tosikaan. Heti aamulenkillä se päästeli metsässä aivan päättömästi. Tai se näytti päättömältä, mutta ilmiselvästi se etsi epätoivoisesti parittelukumppania. Minun oli aivan turha kutsua sitä. Se paineli kuin viitamaan piru umpihangessa ja kauas. Lopulta laitoin sen hihnaan ja hihnassa se joutui ulkoilemaan lopun päivää ja vielä seuraavankin.  Maanantaisen astutusreissun jälkeen se pääsi viettipäämäärään ja palautui normaaliksi. Kunhan nyt muistaisin jatkossa, etten enää ikinä valita siitä, että “se ei oikein irtoa”. Mieluummin kuljen “perskärpäsen” kanssa, kuin hätäilen, onko jotain kamalaa tapahtunut jossain kaukana:-) Näiden juoksujen aikana se oppi kulkemaan takanani polulla tarpeen vaatiessa. Kun tuleemme polun ja latupohjan risteykseen, se siirtyy itse taakseni:-) Hieno homma! Alkuviikosta olemme taas vähän treenailleet tokoa, eli seuraamista ja kaukokäskyjä. Nyt mulla on valtava polte päästä sen kanssa myös agitreeneihin, vaikka Kana-Areenalle. Toivottavasti onnistuu, ennen kuin Hili on liian raskaana;-)

Eilen, 8.3., pääsin mukaan, kun Susa lähti viemään Hiliä vielä kerran tapaamaan Stukovaa. Valokuvissa Stukova näyttää valtavan isolta ja rotevalta, mutta todellisuus on aivan toinen. Se on kaksi - kolme senttiä Hiliä korkeampi. Sillä on erittäin vahvat jalat, vahva rintakehä ja vahva pää, mutta tuo kaikki on niin kovin sopusuhtaisesti rakentunutta. Se ei anna raskasta vaikutelmaa, vaan oli Hiliin verrattuna selkeästi urosmainen, niin kuin asiaan kuuluukin.  Ehkä sen paksu turkki lisää vielä vaikutelmaa raskaudesta. Se liikkuu erittäin ketterästi ja sillä on kauniit liikkeet. Astutuksen se hoiti rauhallisesti ja määrätietoisesti ja olen iloinen siitä, että juuri tuo uros oli Hilin ensimmäineen sulho:-) Luonteeltaan se vaikutti erittäin avoimelta ja ystävälliseltä. Kun kutsuin sitä, se kiipesi syliini, eikä väistellyt lainkaan, kun kopeloin sitä. Siinä se kyöhnäsi ja nautti siitä, kun hieroskelin sitä:-) Myöskään itse astutustilanteessa se ei väistellyt lainkaan Susaa, joka otti pariskuntaan lähikontaktia. Voin kertoa, että se oli valtavan hyvä valinta Hilin pentujen isäksi. Oli mulla kamerakin mukana, muttta iltahämärissä, lumisateessa, ei mun kamerani ominaisuuksilla saanut mitään kovin hienoja kuvia aikaiseksi:

Susa haki Hilin aamulla klo 9 ja he lähtivät ajelemaan Lappeenrantaan. Kun vein Hiliä autolle, tuli parkkipaikalla vastaamme talossamme asuva kääpin uros, jota kutsun nimellä Komentaja, koska se haukkuu aina minut ihan pystyyn. Ne jäivät Hilin kanssa haistelemaan toisiaan ja nyt ensimmäisen kerran näin, kuinka Hili taivutti häntäänsä sivuun tuon uroksen läheisyydessä. Se oli siis valmis hommiin ja minä luovutin sen hyvillä mielin Susan ja Peran matkaan. Minun päiväni oli aivan äärimmäisen pitkä, kun odottelin tietoa retken kulusta. Juuri kun olin lähdössä töihin, Susa soitti. Hän vaikutti varsin tyytyväiseltä. He olivat tavanneet Stukovan Lappeenrannan agikisoissa ja itse astuminen oli tapahtunut kisahallin viereisellä tontilla. Stukova oli ollut kaunis niin ulkoisesti, kuin sisäisestikin. Se oli käyttäytynyt rauhallisesti ja varmasti. Eipä ollut Hiliäkään haitannut rauhaton ympäristö. Nikon seksivalistus oli uponnut Hiliin erityisen hyvin, sillä se oli aluksi yrittänyt Stukovan selkään, mutta niin vaan oli luonto järjestänyt, että tuo astutus oli onnistunut yli Susan odotusten. Hili taitaa olla vähän sellainen luonnon lapsi;-) Se ei oikein ollut tyytyväinen, kun joutui odottelemaan sen aikaa kun ne olivat kiinni toisissaan, mutta oli muutoin ottanut ilon irti tapahtumasta. Siitä se sitten lähti - päivien laskeminen. Jos hyvin käy, niin pennut syntyvät viikolla 18:-)

Tämä on mielestäni aivan ihana kuva:-)Onnittelut kuvan ottajalle, Susalle tai Peralle

Susa kävi eilen Veikan kanssa kylässä. Veikka vanhana “panomiehenä” toimii narttujen varmojen päivien tarkastajana ja se totesi, ettei Hili ole vielä valmis, eikä otollinen. Saa nähdä onko se sitä koskaan. En ole vielä kertaakaan sen lyhyen elämän aikana nähnyt sen tarjoavan itseään kenellekään. Ensimmäisten ja toisten juoksujen aikana oli vielä vanha herra Niko hengissä ja se antoi Hilille seksivalistusta. Tosin, niillä meni hommat vähän nurinkurisesti, sillä Hili oli aina se joka hyppäsi selkään. Olen kuullut juttuja nartuista, jotka muuttuvat juoksujen aikana täysin flegmaattisiksi, eikä niiden kanssa voi ajatellakaan työn tekoa, sillä niistä ei ole sellaiseen, kun hormoonit pistävät mielialan aivan sekaisin. Hili on ihan päinvastainen. Se on aivan uskomattoman vastaanottavainen aina juoksujen alla, niiden aikana ja jälkeen. Ainahan se tosin on valmis tekemään mitä tahansa siltä pyydetään, mutta juoksujen aikaan se on aivan ihana:-) Näiden juoksujen aikana se on tosin hieman muuttunut. Siinä, missä se normaalisti lenkeillä kulkee näköpiirissäni ja pitää huolen, etten pääse “häviämään”, on se nyt alkanut ottamaan etäisyyttä jopa niin, että joudun useamminkin kutsumaan sitä. Mitä lie tuokin tarkoittaa…Olen itsekseni toiveajatellut, että josko se olisi sen merkki, että se saattaisi olla varsin valmis jatkamaan sukuaan.

Pösön kanssa kävimme illalla agitreeneissä pitämässä hauskaa. Minna oli suunnitellut kaksi radanpätkää treenattaviksi. Perehdyin hieman tarkemmin siihen, joka vaikutti mielestäni vaikeammalta ja monimutkaisemmalta. Molemmat radat olivat sellaisia, etten missään tapauksessa olisi voinut tehdä lentävää lähtöä, joten jätin Pösön lähtöön odottamaan. Eihän se siinä kauaa odottanut, joten jouduin antamaan sille vähän kurinpalautusta, joka kylläkin tehosi jo ensimmäisellä kerralla;-) Eka kierroksella putosi okserista rima, mutta muutoin saimme aikaiseksi puhtaan ratasuorituksen. Toisella kierroksella sitten teimmekin jo hienon ja puhtaan radan. Olin erittäin tyytyväinen. Kokeilimme lähtöön vielä kauko-ohjausta todella kaukaa, mutta se ei kuitenkaan ollut meidän juttumme. Tauon jälkeen pääsimme toiselle radalle ja siellä tuli kielto “sokkoputkesta”, mutta muutoin puhdasta jälkeä. Toisella kierroksella olin tarkempi sokkoputken ohjauksessa ja taas teimme aivan upean puhtaan radan:-) Molemmissa radoissa oli kontaktieste, joissa Pösö teki puhtaat suoritukset - HYVÄ! Tuo lähtötilanteen harjoittelu on hyvästä. Pösö käy treeneissä aina ihan yhtä kuumana kuin kisoissakin, joten sinänsä harjoittelusta PITÄISI olla joku hyötykin. Ryhmälle on varattu kaksi tuntia treeniaikaa ja kun rakennamme aina ainakin kaksi rataa, muistuttaa tilanne hieman kisatapahtumaa, joten saan siihenkin koko ajan harjoitusta ja rutiinia. Minä en viitsi tehdä noiden ratasuoritusten lisäksi sivussa olevia hyppypyörityksiä tms. Jos ei yhtään rajoita omaa innokkuuttaan, tulee pian ihan huomaamattaan pyöritettyä koiraa lähemmäs kaksi tuntia, eikä yksikään koira kyllä kestä sellaista kovin pitkään. Me käymme Pötkylän kanssa aina ratasuoritusten jälkeen jäähdyttelylenkillä ja muu luppoaika kuluu muiden suorituksia kommentoidessa ja sen ajanhan Pösö käyttää - vastoin kaikkia viettiluentojen oppeja - repimällä leluhihnaa ja silpomalla sen pieniksi palasiksi;-)

Koska Suomessa alkoi lakkoilu ja lakonuhka, päätti Susa olla stressaamatta asian suhteen ja heitti reissun Ruotsiin Mirren luo ajatuksistaan. Lakon vuoksi olisi saattanut käydä niin, ettei sinne olisi päässytkään laivalla laisinkaan. Niinpä Hilin sulhanen vaihtui. Lappeenrannassa on Australiasta Ruotsiin ostettu siitosuros odottelemassa vasta-ainetestin tuloksien vahvistumista ja kuin ihmeen kaupalla, sai Susa sen tulevalta omistajalta luvan käyttää sitä Hilille. Aika jännä tilanne…Perjantaina he sitten lähtevät ensimmäisen kerran käymään Lappeenrannassa. Tuo uros, Ballare Stukova, on jo astunut joitain narttuja, joten sen suhteen se on Hiliä ajatellen parempi valinta, kuin Mirre, joka ei ole vielä päässyt astumaan. Jos astutus onnistuu, taitaa pennuista tulla oikein varsinaisia turhia julkkiksia. Kas, kun Hili on ollut lehtien palstoilla ja on Pin Up Girl ja Stukova on esiintynyt aussielokuvassa Red Dog, on pennuilla perimässään vahvasti linssiluteen geenit;-)

Ballare Stukova

Pösön kanssa olemme nyt aloittaneet työskentelyn kesän tavoitteiden saavuttamiseksi. Kilparyhmällä on treenit maanantaisin ja JATin normiryhmässä käymme torstaisin. Lisäksi Julia on järkännyt monet kurssit ennen kesän koitoksia.  Sunnuntaina olimme Pieksämäellä Rauno Virran kurssilla ja kyllä noista treeneistä jäi aivan kamalan hyvä mieli. Mietin jälkeen päin, mistä se johtui, että treeni meni niin hyvin ja se taisi johtua siitä, että rata oli ihan perusagilityä, ilman mitään erikoisia vääntöjä. Joitain ohjauslinjoja piti viilata, mutta muutoin tuo onnistui erityisen hyvin Pösön kanssa. Maanantaina kilparyhmän treenissä olikin sitten vääntöä väännön perään. Takaa hypyt ovat ilmeisesti nykyisin suurinta muotia, sillä viime aikoina niitä on ollut ihan urakaksi asti niin kisoissa, kuin treeneissäkin. En oikein pidä niistä. Yksi pyöräytys rataa kohti on ihan siedettävä, mutta kun joka toinen hyppy mennään takaa kiertäen, menee minulta maku koko hommaan. Ei sen puoleen, tuokin treeni meni hyvin. Eka kierroksella teimme joitain virheitä, mutta toinen kierros meni puhtaasti, kun olimme harjoitelleet kaikkein pahimman paikan erikseen ja kas kummaa - siinä oli takaa hyppy:-( Ei auta valittaa.  Pitää vaan kovasti treenata noitakin, niin niihin ei tarvitse sitten niin kamalasti kuluttaa energiaa kisoissa. Mun täytyy keskittyä rataan tutustumiseen treeneissä muutenkin nyt täysillä ja viimeisen päälle. Tavoitteena on nyt sitten puhdas ratasuoritus heti ja sitten pois leikkimään Pösön kanssa. Laihikseni on sujunut ihan hyvin ja huomasin nyt treeneissäkin, kuinka mun on paljon helpompi juosta ja toisaalta pystyn kiihdyttämään vauhtiakin ja persjätötkin onnistuvat viimein. Hienoa, että olen viimein oppinut tekemään niitä. Olenhan harrastanut lajia vasta 16 vuotta;-)  Ai että minäkö jotenkin hidas oppimaan?:-O Sainpa taas lisäpotkua banttamiseen.

Olin odottanut lomaa innolla, sillä suunnitelmissani oli tehdä joka päivä erityisen pitkiä lumikenkälenkkejä, mutta pakkanen kiristyi jo keskiviikkona niin, ettei Pösön kanssa voinut edes haaveilla moisista. Ma ja ti menivät suunnitelmien mukaisesti. Ti olimme Pösön kanssa viimeisen kerran Päivikin treeniessä. Olimme sopineet pitävämme “kisat” ryhmän kesken ja rata oli sen mukainen. Päivikki oli upottanut rataan kaikki mahdolliset ohjauskuviot, joita oli kauden aikana treenattu ja hyvä niin. Eka kierros meni ihan kaikilta päin mäntyjä ja koska kukaan ei saanut tulosta aikaiseksi, otimme uusintakierroksen. Tein joitain muutoksia ohjaussuunnitelmaani ja se toimi. Saimme Pösön kanssa viimein puhtaan radan aikaiseksi:-) Se olikin sitten ryhmän ainut sellainen ja voitimme … rahaa! Annoin puolet saaliistamme Päivikille, koska hän on onnistunut upottamaan kallooni persjätön syvimmän olemuksen ja onnistuin sen tekemisessä radalla hienosti:-) Tuo on Päivikiltä oikein uroteko ja sen tietävät kaikki, jotka ovat persjättöjäni joskus harvoin nähneet. En ole niitä juurikaan tehnyt, kun en ole osannut. Sylkkärissä on vieläkin ihan tajuttoman paljon harjoiteltavaa…

Keskiviikkona heti aamulenkin jälkeen ajelin Pian luo Ilomäkeen, vaikka pakkasta olikin 25 asteen tietämillä. Sovimme, että juomme ainakin kahvit, jos emme ulos tarkenekaan mennä, tai siis jos Pösö ei tarkene. Kiersimme kuitenkin jäälle auratun ajoradan ja aurinko lämmitti ihan mukavasti. Pia otti paljon kuvia ja joku niistä onnistuikin. Tässä kaksi hyvää otosta:

Pian luota lähdin Hankasalmelle lämmittämään mökkiä ja odottamaan Johannaa ja Piitua yökylään. Menihän loppupäivä rattoisasti puita kantaessa ja niitä uuniin latoessa. En saanut avantoa auki, kun jää oli liian paksua, joten jouduin sulattelemaan lumesta käyttövesiä. Lumen vesipitoisuus on ihmeen pieni. Sain kantaa ämpärillisen toisensa jälkeen pataan ja kattiloihin ja lotrailla vesiä lumen sekaan. Lumi on todella huono sulamaan pelkällä lämmöllä, mutta kun kaataa vettä sekaan, se sulaa ihan mukavasti.  Tyttäret saapuivat illalla myöhään, joten jouduin valvomaan sitä myöten, että ehdimme hieman turista. Torstaiaamu oli taas ihan tautisen kylmä, joten nautimme aamupalat pitkän kaavan mukaan. Päivemmällä kuitenkin pääsimme vähän ulkoilemaan ja otimme potkukelkat esille. Johannan polvi on leikattu ja hän ei saa varata sille, joten istutimme hänet kelkan kyytiin. Hän ei oikein viihtynyt siinä, vaan paineli takaisin mökille ja me jatkoimme Piitun kanssa potkuttelua. Olin ottanut Hilin vetovarusteet mukaan ja valjastin sen paluumatkalle kelkan eteen. Hyvinhän se veti ja olisi varmaan vetänyt paljon paremmin, ellei räyhähenki-Pösö olisi riekkunut sen ympärillä häiriten Hilin menoa. Myös tyttöjen mukana ollet sakemanninpennut Rontti ja Rusina tekivät parhaansa estääkseen etenemisemme. Ne eivät häirinneet Hiliä, mutta yrittivät kaiken aikaa katkoa jalkojaan juoksemalla suoraan kelkan eteen. Pösö joutuikin sitten jäähylle mökkiin ja me jatkoimme Hilin kanssa lystinpitoa. Mun on kyllä ihan pakko kehua Hilin työmotivaatiota. Se on sellainen, että kun tehdään töitä, se ei anna minkään ulkopuolisen häiritä itseään - ei edes minun. Se tekee sen minkä on oppinut ja minkä se hallitsee:-) Olen sanonut jo usein, että eniten nautin Hilissä juuri siitä, että se joko uskoo tai sitten ei, mutta aina se tekee sen rinta rottingilla;-) Se on juuri sitä, mitä odotin saavani, kun haaveilin itselleni kelpietä tästä kyseisestä narttulinjasta.

“Jahvat tuloo!”

Tyttäret lähtivät iltapäivällä ajelemaan kotiaan kohti ja minä jäin nauttimaan erakon elämästä mökille. Lämmittelin mökkiä ja otin rauhallisesti:-) Johanna oli saanut avannonkin auki, joten sain helposti kannettua saunavedet sisälle. Yöllä pakkanen taas kiristyi ja mökki jäähtyi. Kun heräsin, oli ulkona 29 astetta pakkasta ja sisällä vain 11 astetta lämmintä. Tuulikaapissa olleet evääni olivat umpijäässä ja aamupala jäi siis väliin… Olihan extremeä! Olisin halunnut jäädä vielä nautiskelemaan elämästä, mutta piti palata kaupunkiin järjestämään bc/ak-väen kanssa agin möllikisoja. Koirakoita oli taas melko vähän ja tulostaso oli mitä oli, eli tosi huono, mutta tunnelma oli kuitenkin mitä hauskin:-) Omia koiriani en viitsinyt ottaa mukaan kukkikselle jäätymään.

Näistä sylivauvoista tulee isona “pahoja” suojelukoiria;-)

Rontti

Rusina

Hili aloitti eilen viimein juoksut. On niitä odotettukin;-) Viimeisen viikon ajan olen pyyhkinyt sen pyllyä toiveikkaana, mutta eipä ole paperiin jäänyt punaista. Nyt se jää sitten agista tauolle, sillä en varannut sille lainkaan paikkaa alkavalle Polleparkin kaudelle. Ehkä käyn sen kanssa Pösön vuorolla, jos Pösö jostain ihmeen syystä on kykenemätön osallistumaan treeniin. JATin kolmosluokkalaiset kisaajat aktivoituivat tammikuussa ja kokoonnuimme suunnittelemaan yhteistä tekemistä joukkuehengen nostattamiseksi ja toistemme tavoitteisiin pääsemistä avustaaksemme. Hilin pennutus osuu Pösön kilpailuja ajatellen erinomaisen väliin. Nyt saan ihan rauhassa keskittyä treenaamaan ja kisaamaan Pösön kanssa tavoitteellisesti ja toivon, että saavutan edes joitain tavoitteitani. Johanna oli kylläkin sitä mieltä, että tuollaisen konkarin kanssa ei kauheasti kannata hinkkailla, vaan olisi syytä keskittyä yhteiseen lystinpitoon ja keskinäisen suhteen vahvistamiseen. No - lystinpito on meillä Pösön kanssa ihan verissä;-) Tiedä, vaikka opettaisin sille uusia temppuja! Se ei raukka osaa edes antaa tassua:-o

Tällä viikolla olen päässyt koirien kanssa oikein treenailemaan. Tiistaina oli Pösön agitreenit. Päivikki oli yhdistellyt treeniin tämän kauden aikana läpikäytyjä ohjauskuvioita. Me alotimme hänen ryhmässään kesken kauden, joten esim. ns. slalom oli minulle sanana hepreaa, mutta osasin sitten kuitenkin tehdä sen, kun sain tietää mitä se tarkoittaa. Treeni oli oikein mukava. Keskityin Pösön kanssa siihen, mitä minä en osaa, eli sylkkäriin. Olen aivan toivoton sen suhteen yhä edelleen… Treeneistä tuli oikein todella hyvä mieli:-) itsenäisesti treenattavassa radassa jatkettiin takahyppyjä, persjättöä ja irtaantumista. Se meni ihan sairaan hyvin ja olin taas kerran ihan sääälittävän onnellinen..

Pösö ja Pösön polku.

Keskiviikkona olin lähdössä koirien kanssa pitkälle iltalenkille ennen kuin hakisin Maijan maalauskurssilta. Pösö oli kuitenkin sitä mieltä, että ei oikein nappaa ja heti kakattuaan se käänttyi takaisin kotiin. Lenkki jäi siis tosi tyngäksi ja minulle jäi luppoaikaa, joten ottin Hilin mukaan ja lähdin ajellemaan Palokkaan Maijan kurssipaikalle. Meillä oli vajaa tunti aikaa ja innostuinkin treenailemaan Hilin kanssa tokoliikkeitä: seuraamista, jääviä liikkeitä, kaukokäskyjä ja paikkamakuuta.. Jäävissä olin iloinen siitä, että Hili kuunteli ja erotti käskyt toisistaan. Se teki joka kerta oikean liikkeen. Fiksu ihminen varmaankin treenaisi yhtä liikettä kerrallaan, mutta minulla tuppaa aina mopo hieman karkaamaan…Kaikkein paras näistä on maahan meno. Kaukokäskyihin olen harjoitellut joka päivä käsiliikkeitäni ja nyt ne upposivat Hiliin, kuin kuuma veitsi voihin. Olin tosi otettu:-) Paikkamakuussa menin paikalle sopivasti osuneen kopin taakse piiiloon, laskin kymmeneen ja palasin. Se riitti mielestäni sillä pakkasella. Ihan lopuksi kylvin tavaroitani jääkaukalon vieressä olevalle pienelle kävelytien pätkälle ja Hili oli onnessaan etsiessään niitä ja toimi taas täysillä ja huipputehokkaasti:-)

Torstaina oli Hilin agiteenit. Jari oli taas tapojensa mukaan suunnitellut ryhmälle treenin. Jari on mukana b-maajoukkueessa ja hänellä on sieltä varsin haastavia treenikuvioita. Tämänkertainen oli kyllä ihan huippu! Uskomatonta muuten, että hän, Laura ja Väne tuliva treeneihin, vaikkei heillä kenelläkään ollut koiraa jolla treenata. Niinpä me maan matoset saimme oikein urakalla neuvoja ja opastusta:-) Muutoin Hilin kanssa onnistui treeni ihan hyvin, mutta pitkän suoran päässä oleva takaa hypättävä aita ei onnistunut. Ei sitten millään. Helpotimme tuota kohtaa ja otimme sitä erikseen ja sainkin Hilin menemään sen oikein. Pöytää pitää harjoitella paljon. Laura oli kyllä ihan huippusuloinen, kun hän ehdotti mulle pöytätreeniä erikseen ja toimi siinä namitätinä. Lisäksi harjoittelimme Lauran opastuksella takaa hyppyä. Ihanaa, kun on ihania ihmisiä ympärillä:-) Lopuksi menin Hilin kanssa vielä toista rataa jossa oli liuta hyppypyörityksiä ja putki A:n alla. Uskomatonta, mutta totta - Hili meni joka kerta oikein tuona ansakohdan:-) Se siis oikeasti kuuntelee minua radalla. Taas olin niin onnellinen, että pahaa tekee:-)

Tänään mulla alkoi talviloma ja tarkoitukseni oli aloittaa se kunnon lumikenkäretkellä, mutta aamulla oli pakkasta 20 astetta, joten pitkä retki jäi haaveeksi vain… Onneksi Riitta-Liisa soitti iltapäivällä ja kutsui minut lenkille Köhniöjärven ympäri. Mukavaa oli ja otimme tuhottomasti valokuvia, kas kun aurinko paistoi niin kauniisti. Tässä joitain:

Illalla lähdemme vielä Tanjan ja Mesen kanssa lenkille ja siitä Pösö lähteekin Tanjan luo yöksi. He menevät huomenna Hyvinkäälle kisoihin. En usko nukkuvani kovinkaan hyvin. Ikävöin jo nyt Pösöä. Se ei ole koskaan aiemmin ollut yökylässä ja tuntuu todella omituiselta olla erossa siitä niin kauan.

Eilen kelpielenkille lähtiessäni tapasin naapurin naisen, jolla on ihanainen Pikku-Myy -nimínen cairnterrieri. Niitä näitä juteltuamme asetti naapuri kätensä “rukousasentoon” ja kysyi kainosti hymyillen:”Etkö voisi käydä tallaamassa taas metsään polut lumikengilläsi?” Ymmärrän häntä täysin. Ihan kuin Pösölläkin, on Myyllä erittäin matala maavara, joten sen on melko raskasta kulkea umpihangessa. Tosin, siinä missä Pösö on kova jätkä ja periksi antamaton porskuttaja, on Myy enemmänkin sellainen kaupunkilaiskoira;-) Niinpä sitten tänään tartuin tuumasta toimeen ja kävin tekemässä kunnon lenkkipolun metsään. Kelpaa siellä taas Myyn ja muidenkin hilppasta:-) Oli muuten tullut lunta ihan kamalasti. Olen vatsavaivojen lannistamana lenkkeillyt tasaisella jäällä ja Haukanniemessä viimeiset pari viikkoa ja sinä aikana on tullut taas lisää lunta oikein tosissaan. Mun aiemmin tallomani polut olivat vain muistoja. Raskastakin tuo lumi on nyt kun pakkanen on laskenut ja mittari lähentelee nollaa. Eipä auta valittaa…siinä ne läskit lähtee ja saanpahan vähän tehoja kuntoiluun:-) Nyt on hyvä mieli, kun voin olla avuksi ja hyödyksi yhteisölleni:-)

Eilen olimme jäällä kelpielenkillä ja meitä olikin oikein mukavan kokoinen joukkio: siis minä ja Hili, Minna ja Wänni, Tanja, Mese ja Muusa, Jari ja Kettu, Auli ja Papu sekä Flyktmanin perhe Yandan kanssa. Ketulla oli juoksut, joten Aulia jännitti suunnattomasti, kuinka Papu-uros käyttäytyisi ja menisikö yhteislenkki heidän osaltaan ihan pipariksi. Suotta hän jännitti. Papulla oli hauskaa, eikä kukaan muukaan tainnut olla moksiskaan:-) Ainut, jota saattoi hieman sapettaa, oli Kettu, joka joutui olemaan suurimman osan lenkistä liinan jatkona… Reilun parituntisen lumikenkälenkin puolivälissä paistoimme nuotiolla makkaraa ja joimme pullakahvit.  Hilli yllätti minut käyttäytymällä erittäin leikkisästi. Se oli kuin kunnon pitoemäntä ikään, eikä vahtinut minua lainkaan:-) Oli oikein todella mukava retki. Ainut, mitä jäin kaipaamaan, oli aurinko. Iinan ottamissa valokuvissa näyttää ihan siltä, kuin olisimme olleet iltalenkillä.

Saa meillä koirat välillä levätäkin:

Kemin Junkohalli on ihan oikeasti Suomen paras kisapaikka. Vaikka Torkkin järjestämät Pakkas- ja Raparallit ovat julmetun isot kisat, on hallissa kahden radan lisäksi aivan ruhtinaallisesti tilaa. Nyt, kun ulkona oli pakkasta parin kymmen kieppeillä ja tuuli vielä lisäsi pakkasen voimaa, ei tarvinnut lämmitelllä koiria ulkona, vaan hallissa mahtui vetämään ihan kunnon lämppärit:-) Minulta on jäänyt joku ralli välistä ja olin nyt ensimmäistä kertaa hallin keinonurmella, joka teki tuosta upeasta paikasta suorastaan ruhtinaallisen.

Omalta osaltani pilasin tuon odotettavasti upean viikonlopun vaipumalla liian syvälle laihdutuskuurini syövereihin, eli en syönyt säännöllisesti, vaan päästin vatsani tyhjenemään kokonaan. Kun sitten söin, sain aikaiseksi elämää suuremman vatsanpoltteen, joka ei hellittänyt koko viikonloppuna ja piti minut hereillä kaiket yöt. Olin siis kipeä ja väsynyt. Milloinkahan oppisin? Kas, kun olen saanut jo 5 kg pois elopainostani tämän tammikuun aikana, innostuin ihan vähän liikaa…;-)

Itse kilpailusuoritukset osaltani menivät aivan alta lipan…Pösön kanssa tehtiin kuusi !!! hylkyä. Siis jokaiselta radalta. Pääosin radat olivat mukavia ja meillä toimi homma ihan mukavasti, mutta jokaisella radalla tein jonkin ohjausvirheen ja Pösö ohjautui hyppäämään hypyn väärältä puolelta. Siis kun piti mennä takaa, se ohjautui edestä ja toisin päin…Voi voi…muuta en osaa sanoa. Viimeisellä radalla emme sitten päässeet enää edes ensimmäistä hyppyä. Pösö lähti perässäni hypyn ohi ja kun yritin saada sitä hyppäämään sen, se jäi jalkoihini haukkumaan minulle. Se sitten riittikin minulle. Otin Pösön syliini ja kävelin radalta pois.

Hilin kanssa saimme sentään yhden 5-tuloksen aikaiseksi ja sillä teimme tuon radan nopeimman ajan:-) Muutoin siis hylkyjä senkin kanssa. Minun saldoni tuolta viikonlopulta on siis 9 hylkyä 10:stä radasta. Itsetunto on  nyt sitten vallan “kohdallaan”. Itsetuntoani lisää vielä sekin, että kun tuon Pösön viimeisen radan jälkeen kävelin kavereitten luo lopen väsyneenä ja masentuneena, tarjoutui Väne juoksemaan jäljellä olevat kaksi rataa Hilin kanssa. Lupasin, ja sanoin hänelle:” Sama kai se on, kuka ne hylyt sen kanssa sieltä hakee.” Enpä tajunnut, kenelle puhuin…Eka rata heillä meni tutustuessa toisiinsa. Korjasivat pujottelun kaksi kertaa ja yksi rima tippui. Aika oli tuon radan toiseksi nopein. Viimeisenä oli hyppyrata. Hili suorastaan liisi tuon radan läpi. Se oli aivan järjettömän nopea ja voih, kuinka se ohjautuikaan. Olin ihan totisesti järkytyksestä sanaton, kun he tulivat maaliin. Nollavoittohan heille tuli ja Hili siirtyi kakkosluokkaan. Olin totaalisen järkyttynyt! Toisaalta minua harmitti ihan suunnattomasti se, että se luokkanousu tuli Hilille vieraan ihmisen kanssa, mutta toisaalta tuo ratasuoritus oli niin uskomattoman upea, ettei siitä voinut oikein mököttääkään;-) Voinpahan todeta, että olen kuitenkin, kaikesta huolimatta onnistunut kouluttamaan siitä erittäin taitavan agilitykoiran. Itselläni on vaan ihan järjettömän paljon vielä opeteltavaa, jotta pääsen sen kanssa lähellekään tuota superhienoa suoritusta. 

Eilen kävimme illalla Tanjan kanssa lumikenkäilemässä. Pösö jäi kotiin lämmittelemään, mutta Muusa ja Mese olivat mukana. Niillä oli molemmilla tossut jalassa. Päästimme koirat juoksemaan vapaana alhaalla rannassa ja eipä aikaakaan, kun Mese tuli Tanjan luo ja sen kaksi tossua olivat hävinneet ties mihin. Tanja yritti saada Muusan etsimään niitä, mutta ei Muusaa huvitanut. Minä sitten käskytin HIlin etsimään niitä. Käytin esineruutukäskyä ja Hili lähti hommiin, eikä aikaakaan, kun se löysi yhden! Olin aivan onnessani! Ei ole mennyt esineruututreenit hukkaan! Toinenkin tossu löytyi Hilin toimesta tuotapikaa.  Sitä minä vaan ihmettelen, että kun se on pääosin treenannut lajia minun tavaroillani ja minun hajuani etsimällä, kuinka ihmeessä se tajusi etsiä koiran hajuisia esineitä. Tämä kuuluu sarjaamme: ihmettelen suuresti, mistä koira voi tietää… Sain taas todeta, että olen kuitenkin, kaikesta huolimatta onnitunut kouluttamaan Hilistä käyttökoiran:-)

Nyt olen hurahtanut ihan totaalisesti lumikenkäilyyn. Teen joka ainut päivä jonkinlaisen lenkin. 1-2 tuntia hurahtaa ihan siivillä. En osaa oikein kävelläkään enää ilman lumikenkiä - tai osaan, mutta se tuntuu niin vaivalloiselta. Olen dallannut lähimetsän ristiin rastiin ja vielä useamman kerran. Nyt niillä poluilla on Pösönkin hyvä mennä vajoamatta selkää myöten hankeen:-) Kelpaavathan ne polut toki muillekin metsässä liikkujille. Pitäisi laajentaa reviiriä… Laajavuoressa riittä kyllä metsää, mutta suuremmat metsäalueet on hankalasti pätkitty latupohjilla. Huomenna on vapaapäivä ja olen suunnitellut pidempää retkeä uusille urille. Toivottavasti pakkanen ei kovin kiristy.

Saimme kerran Minnan, Wännin ja Ainon mukaamme lumikenkäilemään:-)

Viime viikolla pääsin oikein nautiskelemaan agilityssä. Sunnuntaina olimme Hilin kanssa 1-luokan ohjatussa treenissä. Nina oli suunnitellut kaksi harjoitusta, joista toinen mentiin itsenäisesti. Molempien harjoitusten teemana taisi olla aidan hyppääminen takaa. Aloitin taas Hilin kanssa kunnollisella ja pitkällä esileikillä sillä aikaa kun muut maksit harjoittelivat. Niin vaan se aita-pituus -suoran jälkeen takaa hypättävä hyppy tuotti mulle ongelmia. Mun olisi pitänyt olla pituudella skarppina ja kutsua Hili kiertämään hyppy mun edestäni leikaten oikealta puolelta aitaa, mutta kun olen mitä olen…Vaihdoin siis taktiikkaa ja juoksin Hilin mukana aidan editse, niin että se pääsi kiertämään sen vasemmalta puolelta. Siinä se oli! Hienosti meni ja olimme molemmat tyytyväisiä.  Toisessa harjoituksessa olikin jo Nina kommentoimassa - pääsin itse vähemmällä aivotyöllä;-) Siinä oli heti toinen ja kolmas hyppy takaa kiertäen, tiukka oikea pujotteluun ja putken jälkeen ohjauskohta, jota en osaa kuvailla. Eka kierros meni puhtaasti, mutta Nina alkoi sitten “nipottamaan” ja hinkkaukseksihan tuo meni. Kokeilimme erilaisia ohjaustapoja siihen toiselle hypylle ja kun löysimme minulle sopivan, viilattiin Hilin juoksulinjasta senttejä pois. Oli ihan sairaan hyvät treenit ja olin onneni kukkuloilla! Hili oli muuten jo tuohon toiseen harjoitukseemme mennessä rauhallinen ja erittäin hyvin kuulolla. Se tarvitsee siis tuon kokemuksen mukaan TUNNIN esileikit…Voi luoja!

Tiistaina päästiin Pösön kanssa Päivikin oppiin. Taas oli kaksi harjoitusta, joista toinen mentiin itsenäisesti. Itsenäisessä treenissä oli jokaisessa estevälissä välistävetoja tai takaa kiertoja. Pösön kanssa nuo eivät tuota minkäänlaisia ongelmia. Mitä lähempänä toisiamme kuljemme, sitä paremmat kulkulinjat ja tiukemmat käännökset Pösö tekee. Tuossa harjoituksessa olimme melkein ihokosketuksessa ja Pösö oli I H A N A ! Se toinen harjoitus tuntui jotenkin tutulta kun kiersin tutustumassa siihen. Ilmankos…se oli pätkä edelliseltä Kana-Areenan Rauno-kurssilta, hieman sovellettuna. Päivikiltä sain erityisen hyviä kommentteja. Voih! Niitä olen kaivannut! Torstain ei-kouluttajaa-treeneissä saan työskennellä ihan itsekseni ja kaikessa rauhassa Pösön kanssa. Kukaan ei sano yhtään mitään:-( Päivikki myös keksi syyn siihen, miksi en saanut Raunonkaan  kurssilla Pösöä kiertämään pitkän hyppysuoran päässä olevaa hyppyä. Päivikki huomasi, että minä aloin hidastamaan juoksuani muutama metri ennen kyseistä hyppyä ja siinä samassa Pösön määrätietoinen eteneminen hajosi. Kiitos Päivikki!! Noin yksinkertaista kaikki on, kun on taitava silmäpari seuraamassa ja suu, josta sanat tulevat ulos;-) Olin aina vaan onnellisempi tuon treenin jälkeen ja odotan jo uutta kertaa, joka on tänään:-)

Kyllä se vaan niin on, että mun on aivan turha mennä molempien koirien kanssa samaan treenin ja mieluimmin ne treenit saisivat olla vielä eri päivinä. Täytyy sisäistää ajatus, että laatu korvaa määrän ja kun en töistä saa kuitenkaan vakituiseen kahta iltaa vapaaksi, jatkossa pitää varmaan käydä niiden kanssa vuoro viikoin treenaamassa ryhmässä. Harjoittelenpa sitten harvemmin, mutta paremmin. Onhan mulla sitä paitsi Tuija Koo, jonka kanssa pääsen treenaamaan aina kun hänelle sopii:-)

Hilin tulevaa äitiyttä on nyt aloitettu pikkuhiljaa valmistelemaan. Susa osti sille erityisruokaa, jota se syö nyt ainakin juoksujen alkuun, joka, jos vanha aikataulu pitää paikkaansa, tapahtuu helmikuun puolen välin paikkeilla. Jännää…

Wänni, Aino ja Hi-Likka avoimessa paikkamakuussa