Käytiin Kemissä kisaamassa
Kemin Junkohalli on ihan oikeasti Suomen paras kisapaikka. Vaikka Torkkin järjestämät Pakkas- ja Raparallit ovat julmetun isot kisat, on hallissa kahden radan lisäksi aivan ruhtinaallisesti tilaa. Nyt, kun ulkona oli pakkasta parin kymmen kieppeillä ja tuuli vielä lisäsi pakkasen voimaa, ei tarvinnut lämmitelllä koiria ulkona, vaan hallissa mahtui vetämään ihan kunnon lämppärit:-) Minulta on jäänyt joku ralli välistä ja olin nyt ensimmäistä kertaa hallin keinonurmella, joka teki tuosta upeasta paikasta suorastaan ruhtinaallisen.
Omalta osaltani pilasin tuon odotettavasti upean viikonlopun vaipumalla liian syvälle laihdutuskuurini syövereihin, eli en syönyt säännöllisesti, vaan päästin vatsani tyhjenemään kokonaan. Kun sitten söin, sain aikaiseksi elämää suuremman vatsanpoltteen, joka ei hellittänyt koko viikonloppuna ja piti minut hereillä kaiket yöt. Olin siis kipeä ja väsynyt. Milloinkahan oppisin? Kas, kun olen saanut jo 5 kg pois elopainostani tämän tammikuun aikana, innostuin ihan vähän liikaa…;-)
Itse kilpailusuoritukset osaltani menivät aivan alta lipan…Pösön kanssa tehtiin kuusi !!! hylkyä. Siis jokaiselta radalta. Pääosin radat olivat mukavia ja meillä toimi homma ihan mukavasti, mutta jokaisella radalla tein jonkin ohjausvirheen ja Pösö ohjautui hyppäämään hypyn väärältä puolelta. Siis kun piti mennä takaa, se ohjautui edestä ja toisin päin…Voi voi…muuta en osaa sanoa. Viimeisellä radalla emme sitten päässeet enää edes ensimmäistä hyppyä. Pösö lähti perässäni hypyn ohi ja kun yritin saada sitä hyppäämään sen, se jäi jalkoihini haukkumaan minulle. Se sitten riittikin minulle. Otin Pösön syliini ja kävelin radalta pois.
Hilin kanssa saimme sentään yhden 5-tuloksen aikaiseksi ja sillä teimme tuon radan nopeimman ajan:-) Muutoin siis hylkyjä senkin kanssa. Minun saldoni tuolta viikonlopulta on siis 9 hylkyä 10:stä radasta. Itsetunto on nyt sitten vallan “kohdallaan”. Itsetuntoani lisää vielä sekin, että kun tuon Pösön viimeisen radan jälkeen kävelin kavereitten luo lopen väsyneenä ja masentuneena, tarjoutui Väne juoksemaan jäljellä olevat kaksi rataa Hilin kanssa. Lupasin, ja sanoin hänelle:” Sama kai se on, kuka ne hylyt sen kanssa sieltä hakee.” Enpä tajunnut, kenelle puhuin…Eka rata heillä meni tutustuessa toisiinsa. Korjasivat pujottelun kaksi kertaa ja yksi rima tippui. Aika oli tuon radan toiseksi nopein. Viimeisenä oli hyppyrata. Hili suorastaan liisi tuon radan läpi. Se oli aivan järjettömän nopea ja voih, kuinka se ohjautuikaan. Olin ihan totisesti järkytyksestä sanaton, kun he tulivat maaliin. Nollavoittohan heille tuli ja Hili siirtyi kakkosluokkaan. Olin totaalisen järkyttynyt! Toisaalta minua harmitti ihan suunnattomasti se, että se luokkanousu tuli Hilille vieraan ihmisen kanssa, mutta toisaalta tuo ratasuoritus oli niin uskomattoman upea, ettei siitä voinut oikein mököttääkään;-) Voinpahan todeta, että olen kuitenkin, kaikesta huolimatta onnistunut kouluttamaan siitä erittäin taitavan agilitykoiran. Itselläni on vaan ihan järjettömän paljon vielä opeteltavaa, jotta pääsen sen kanssa lähellekään tuota superhienoa suoritusta.
Eilen kävimme illalla Tanjan kanssa lumikenkäilemässä. Pösö jäi kotiin lämmittelemään, mutta Muusa ja Mese olivat mukana. Niillä oli molemmilla tossut jalassa. Päästimme koirat juoksemaan vapaana alhaalla rannassa ja eipä aikaakaan, kun Mese tuli Tanjan luo ja sen kaksi tossua olivat hävinneet ties mihin. Tanja yritti saada Muusan etsimään niitä, mutta ei Muusaa huvitanut. Minä sitten käskytin HIlin etsimään niitä. Käytin esineruutukäskyä ja Hili lähti hommiin, eikä aikaakaan, kun se löysi yhden! Olin aivan onnessani! Ei ole mennyt esineruututreenit hukkaan! Toinenkin tossu löytyi Hilin toimesta tuotapikaa. Sitä minä vaan ihmettelen, että kun se on pääosin treenannut lajia minun tavaroillani ja minun hajuani etsimällä, kuinka ihmeessä se tajusi etsiä koiran hajuisia esineitä. Tämä kuuluu sarjaamme: ihmettelen suuresti, mistä koira voi tietää… Sain taas todeta, että olen kuitenkin, kaikesta huolimatta onnitunut kouluttamaan Hilistä käyttökoiran:-)
Tammikuun 28. 2010 klo 20:42
Paljon Onnea Hilin luokkanousun johdosta!! Hili taitaa olla aikamoinen agikiitäjä…
Löysin bloginne sattumalta; on ollut mukavaa lueskella “jorinoita” etenkin kelpietyttösestä. Tulen mahdollisesti ensi kuun puolessa välissä Jyväskylään, tarkoituksenani vierailla Susannan ja hänen laumansa luona -toivottavasti tapaan tuolloin teidätkin
Talvisin pakkasterveisin Outi
Tammikuun 29. 2010 klo 12:20
Kiitos onnitteluista, Outi!
Susa jo kertoikin vierailustasi ja kuin ihmeen kaupalla minulla on tuolloin vapaapäivä, joten emmeköhän tapaa silloin…
Kiti
Helmikuun 7. 2010 klo 15:33
Mites meidän käy, kun ei ole enää PaksunRouvan jorinoita??? Pitäneekö lähteä vaihamaan blogin nimeä :O Onkohan me tavattu viimeaikoina niin, etten ole “ohentunutta” huomannut ;-D Täytyy tulla käymään, kunhan meidän aikataulut vaan kävisivät yksiin!
Helmikuun 8. 2010 klo 0:00
Kyllä on vielä pitkä matka meikäläisellä siihen, että pitäisi nimeä alkaa vaihtaa…