Paksun Rouvan Jorinoita

Torstain agitreenit menivät hienosti. Pösön treenissä oli ihan pakko jättää koira lähtöön ja kun olin päättänyt, niin se istua nökötti siinä, eikä varastanut kertaakaan, vaikka menin itse kahden hypyn ja suoran putken taakse vastaanottamaan sitä:-) Keskellä rataa oli keskellä olevan hypyn edessä pujottelu, mutta rata jatkuikin oikealle, A:lle. Olin päättänyt, että me menemme sen niin, että pujo jää meidän väliimme. Eihän se ensimmäsellä kerralla onnistunut, mutta kun Minna tarjoili Pösölle nakinpaloja pari kertaa A:n nousulla, meni tuokin kohta lopulta hienosti. Lisää tuollaisia riskitreenejä! Valitettavasti meillä on nyt Pösön kanssa useamman viikon tauko. Hilin treeni oli taas minun käsialaani ja siinä mentiin pujottelua ainakin kolmeen kertaan 11 esteen radalla. Jos ei kohta pujottelu taivu, niin onhan ihme! Hili meni muuten ihan puhtaasti pujon joka kerta, vaikka olin itse sen vasemmalla puolella:-) Olemme kehittyneet:-)

Viikonloppu meni huristen Räyskälässä, Didaktic´s-leirillä. Aiemmista vuosista poiketen, oli nyt mukana myös kääpiöpinsereitä omistajineen. Kelpieistä paikalla oli koko B-pentue, mutta A-pentueesta puuttui ainakin kolme. Pääsin Helin kyydissä mennen tullen. Menomatkaan saimme kulumaan yllättävän paljon aikaa, koska Helin kännykän navigaattori ajatti meidät varmuuden vuoksi Riihimäen kautta sinne. Onneksi meillä oli kuitenkin todella mukavaa, joten kiertotie ei sinänsä haitannut mitään. Perjantai-ilta meni majoittuessa ja tutustuessa nuotion ääressä.

 

Lauantaina olivat herätyskellot soimassa jo ennen seitsemää. Aamulenkin ja aamupalan jälkeen alkoi treeniurakka. Susa veti ihan aluksi näyttelytreeniä ja Sami tokotreeniä. Hili oli Susalla näytöskappaleena, joten minä pääsin seuraamaan muiden tokottelua. Pösö lähti Sinnan kanssa pitkälle lenkille:-) Hilin ja mun tokosessio Samin opastuksessa oli lyhyt ja ytimekäs. Sain Samilta hyviä neuvoja liikkeestä seisomiseen. Muuta en sitten viitsinyt tokon osalta treenailla, koska kerkesin lämmittelynä vetää koko tokokuvion läpi. Paitsi hyppyä ja paikkamakuuta ryhmässä.

Seuraavaksi oli vuorossa viesti. Voi herranjestas minkälaisia vipeltäjiä ne kääpiöt olivat. Erityisen reipas oli Noel, joka juoksi kuin vanha tekijä omistajansa ja Helin väliä. Se ei ollut ennen edes tavannut Heliä. Hili ei lähtenyt ollenkaan Minnalle. Kun Susa tuli mukaan treeniin, se juoksi ihan hyvin välillämme. Myöhemmin, kun Susa pääsi keittiöhommista taas paikalle, menimme vielä metsään ja Hili juoksi sen viisi kertaa välillämme. Hieno homma! Viesti ei nimittäin ole ollenkaaan Hilin laji. Se ei halua mennä kauas minusta.

Herkullisen lounaan jälkeen oli vuorossa haku ja verijälki. Koska Hili elää edelleen mammantississä, en lähtenyt sen kanssa ollenkaan hakumetsään, vaan otin Pösön mukaan ja lähdin viemään kääpiökansaa verijäljelle. Mukana oli myös tekokelpie Kilu. Teimme jokaiselle koiralle oman jäljen ja ne ajoivat sen vuorotellen. Niin se vaan on luonnollinen asia tuo verijälki, että kaikki ensikertalaiset ajoivat jäljen mallikelpoisesti ja ohjaajat huomasivat jutun jujun, eli sen, että heidän on aivan turha puuttua koiran tekemisiin. Noelin ohjaaja sai kokea sen ihan kirjaimellisesti, kun hän yritti kaikin keinoin saada Noelin muuttamaan suuntaansa. Onneksi hän antoi lopulta periksi ja Noel sai ajaa jälkensä niin kuin se kuuluu:-) Pösö sai ajaa jälkensä viimeisenä ja sillä olikin pidempi, mutkikkaampi ja maastoltaan vaihtelevampi jälki. Se meni sen tosta vaan, emmekä saaneet siinä kulumaan kovinkaan paljoa aikaa.

 Pihaan päästyämme jäin heittelemään Pösölle palloa. Minä tyhmä en tajunnut, että Pösö on niin kuumana palloon ja pihassa oli myös sakpai Aino vapaana. Aluksi meni hyvin, mutta viimein ne läksivät molemmat saman pallon perään. Pösö sai sen kiinni ja suuhunsa, mutta Aino päätti ottaa sen siltä. Rähinähän siitä syntyi ja Pösö on nyt saikulla pitkään. Sillä on reikä kyljessä ja lopun reissua se oli pääosin sisällä lepäämässä. En anna koskaan itselleni anteeksi. Miten voin olla noin kamalan tyhmä!!!! En enää koskaan aliarvioi Johannan äärimmäisiä varokeinoja, kun olemme yhdessä liikkeellä. Mökilläkin vähän yritin väittää vastaan, mutta hän oli tiukkana: Pösö ja Rio ulkoilivat aina eri aikoina, tai sitten Rio oli hihnassa. Vanhat sanonnat ovat kyllä varsin kelpoja ohjenuoria ja tähän sopinee: Ei vara venettä kaada. Onneksi Pösö oli jo tänään aamulenkillä pirteämpi. Sillä on antibiotit ja kipulääkitys päällä. Lisäksi huuhtelen ahkerasti sitä reikää, ettei sinne vaan jäisi likaa. Voi kun voisin kääntää aikaa takaisin!

Lauantai-ilta meni taas saunoen ja nuotiolla istuen. Seura oli kyllä ihan parasta mahdollista. Olin vaan tosi väsynyt ja painelin aikaisin nukkumaan. Pösön loukkaantumisellakin oli kyllä osuutta siihen, etten oikein jaksanut ilakoida.’

Sunnuntaina taas ylös ennen kukonlaulua, että ehtisimme tehdä kaiken suunnitellun. Pösö lepäili ja me Hilin kanssa kokeiltiin ensin viestiä. Tällä kertaa ei edes Susa saanut sitä irtoamaan minusta. Se ei ole meidän lajimme…Olkoon! Seuraavaksi oli vuorossa esineruutu. Porukka oli jakautunut hienosti kahtia. Osa lähti hakumetsään ja me muuta jäimme lähimetsään. Tallasimme Helin kanssa Hilille 25×50 m:n alueen esineruutua varten. Kaikki muut olivat aloittelijoita, joten pääsimme näyttämään esimerkkiä. Voi luoja, miten tuo koira nauttii esineruudusta. Tuntuu, kuin sen sydän pakahtuisi, kun laitan sille pk-liivin päälle. Hili oli kyllä taas niin innokas ja taitava tuossa lajissa, että muut saivat kyllä hyvän esimerkin siitä. Leirin aikana paikalla kävi useampi Hilin pennuista kiinnostunut ja yksi porukka osui paikalle juuri esineruudun aikana. He ainakin saivat Hilin toimivuudesta erityisen hyvän kuvan.  Hili lähti sitten Susan kanssa pois metsästä tajoilemaan kahvia vierailleen ja minä jäin opastamaan aloittelijoita esineruudun ihanuuteen.

 Hi-Likasta esineruudussa ei taida saada koskaan selvää kuvaa. Se menee niin täysillä koko ajan, ettei ihminen pysty toiminaan samaa vauhtia;-)

Ehdimme lauantaina tekemään vielä halukkaille verijäljet ja Hilille tein ihan tavallisen jäljen. 100 x 100 x 150 askelparia ja se meni hienosti:-)Palkkasin sen lopuksi pallolla. Se hyppäsi korkealle ilmaan, nappasi pallon suuhunsa ja paiskautui suoraan päin isoa mäntyä. Voi luoja! Se ulisi tuskissaan ja minä taivastelin, että lähdenkö kotiin kahden ramman koiran kanssa. Onneksi Hili taisi vaan säikähtää, sillä kohta se oli jo taas täydessä vauhdissa:-)

Tämä artikkeli kirjoitettiin Tiistaina, Syyskuun 29. 2009 klo 17:24 luokkaan Luokittelematon. Voit seurata artikkelin kommentteja RSS 2.0 virran avulla. Voit jättää kommentin, tai viitata artikkeliin omilta sivuiltasi.