Paksun Rouvan Jorinoita

Tänään tuli vuosi täyteen siitä, kun jouduin jättämään hyvästit Elämäni Koiralle, Sir Nikolle. Niko toi elämääni todellista laatua ja se myös auttoi minua kasvamaan ihmisenä. Saattaa tuntua hapatukselta ja taivastelulta, mutta Nikon myötä sain uusia ja erittäin hyviä ystäviä ja ajauduin sen kanssa tilanteisiin ja paikkoihin, joihin en olisi ilman sitä “joutunut”. Koin sen kanssa erittäin paljon onnistumisia ja elämän huippuhetkiä. Se oli koira, joka osasi joko lukea ajatukseni, tai sitten se vaan luki pienintäkin, huomaamatonta liikettäni. Naapurusto nimesi sen koiraksi, joka ymmärtää puhetta;-) eikä syyttä. Nikon erityisyys ei ollut sidottu menestykseen harrastuksissa, vaan se oli minun tukipilarini arkena. Se kulki mukanani, kuin oma varjoni ja suurin nautintoni oli kulkea sen kanssa metsässä, puhumatta ja ajatuksiini vaipuneena. Siinä se kulki mukana, pitäen huolen siitä, ettemme koskaan joutuneet kovin kauaksi toisistamme. Kaiken luonteenhyvyyden lisäksi se oli niin kaunis. Saatoin istuskella kivellä tai kannolla kesken samoilumme ja vain ihastella jotain osaa sen kauneudesta…sillä oli niin kauniit jalatkin! Olen onnellinen ihminen, kun sain elää tuon Hienon Koiran kanssa niin monta kaunista vuotta.