Paksun Rouvan Jorinoita

Koska tänne ei enää mahdu kuvia, vaihdoin blogia. Uusi blogi löytyy kun googlettaa Kiti-tädin koirat.

…Hi-Likalla nimittäin. Se haluaisi syödä ihan koko ajan. Tyhjennettyään oman ruokakuppinsa, se menee vielä Pösön kupille toiveissaan, josko vanha herra olisi jättänyt jotain syömättä. Sitä se ei normaalisti tee. Tämän viikon se on jo saanut ruokaa kolme kertaa päivässä, normaalin kahden kerran sijaan. Kun sen jano muuttui ihan kamalaksi, jouduin taipumaan ja nyt turvotan sen nappulat, niin ei tarvitse koko ajan olla täyttämässä vesikuppia. Viime vkonloppuna madotin molemmat koirat. Teen sen kaksi kertaa vuodessa: maan jäädyttyä ja sulettua. Lenkeillä käymme vielä ihan normimäärät, eli teemme päivittäin kolme vähintään tunnin lenkkiä. Tosin, koska olin vielä alkuviikon saikulla, on nuo lenkit olleet tosi pitkiä ja kelloon ei ole pahemmin tuijoteltu. Hyvin on Hilikin jaksanut mahansa kanssa, vaikka kyllä se yhtenä päivänä kävi pitkäkseen tuonne rinteeseen kesken kiipeämisen

Alkuviikosta tein Hilille tämän vuoden ekan jäljen ja se työskenteli tapojensa mukaan hienosti. Jälki kerkesi vanheta viisi tunttia, kun tuli kaikenlaista tärkeää tekemistä… Arvelin jo jälkeä tehdessäni, että tiputin ekan tikun liian lähelle janaa ja olinkin oikeassa. Hili löysi ja antoi mulle kaikki muut viisi tikkua. Se on näköjään sisäistänyt asioita tauon aikana. Tällä hetkellä on tuolla pusikosssa vanhenemassa verijälki, joka on itse asiassa tarkoitettu Pösölle, mutta Pösön jälkeen pääsee Hilikin nuuskuttelemaan sen. Viime syksynä teimme Minnan kanssa vaihtokaupat. Minä toimitin hänelle kasan sieniä ja sain korvaukseksi jälkiliinan ja kyllä täytyy sanoa, että välineillä on väliä! Nyt ei tarvitse tuskailla sen kanssa, että liina jäisi kiinni mihinkään

Pösö on saanut nyt huilailla agilityn suhteen. Se tekee sille varmasti hyvää, niin kuin minullekin. Seuuraavat kisat on 2.5. Varkaudessa. Koka jouduin perumaan Mikkelin kisat saikun vuoksi, sovimme kisajärjestäjän kanssa että siirrämme ilmot heidän toukokuun kisoihinsa ja kuin ihmeen kaupalla mulla on vapaapäivä tuolloin

Kävimme maanantaina Tanjan, Muusan ja Mesen kanssa Soidenlammella retkellä. Se on ollut mukava paikka retkeillä. Siellä on metsää, suota, lampi ja nuotiopaikka. Nyt oli kyllä viimeinen kerta kun menen sinne!  Kaatopaikkaa on laajennettu ja se näkyy tielle, joka kulkee metsän laidassa. Hajuhaittaa ei ollut, mutta  raatolinnut kantavat nokassaan kaikenmaailman roskat, ruuantähteet, luut ynnä muut sinne tielle ja metsään ja koiria saa olla koko ajan vahtimassa ja kieltämässä. Harmittaa vallan kamalasti.. Mulle on ilmeisesti muodostumassa neuroosi jätteiden suhteen;-) Pitäisi varmaan alkaa etsimään asuntoa jostain korvesta…

Vielä viime viikonloppuna oli Laajavuoren hiihtohissit toiminnassa, mutta maanantaina niitä ei enää käynnistetty, joten pääsimme rinteisiin kiipeilemään. Lumet sulavat kohisten ja jokavuotinen roskien keräsysurakkani pääsi taas alkamaan. On aivan uskomatonta, miten paljon laskettelijat jättävät roskia, pulloja ja purkkeja rinteeseen. Olen jo useamman vuoden kantanut keväällä roskapusseja mukanani rinteissä kiipeillessämme. Kaikkein eniten minua raivostuttaa tietysti lasipullot, joita riittää kassikaupalla rinteestä pois kannettaviksi. Ehjistä pulloista saa toki rahaa, mutta se tajuton lasinsirpaleiden määrä, joka siellä on, saa minun vereni kiehumaan Voihan vitalis! Tulispa joku valittamaan mulle koiranpaskasta silloin kun kannan kassikaupalla sirpaleita ja muuta jätettä rinteestä roskiin…&%%¤/%&# Se joku saisi kuulla kunniansa! En toki siedä sitäkään, että koiran ulosteet jätetään kävelyteiden varsille ja silloin harvoin kun mun koirani paskovat muualle kuin metsään tai pusikkoon, kerään kiltisti kakat pois. Sain tässä joku vuosi sitten palautetta asiasta. Olin tulossa koirien kanssa lenkiltä, kun naapurin vanhempi pariskunta tuli vastaan. Se rouva huudahti narisevalla äänellään minulle: “Hei kuule!” Ajattelin, että nyt se alkaa valittamaan jostain, mutta vielä mitä: “Me ollaan kuule laskettu, että sun koirasi eivät koskaan pissi tai kakkaa näiden kävelyteiden varsiin…Miten se on mahdollista?” Minä siihen aivan mielissäni: “Johtuu siitä, etten pidä siitä, että koirat sotkevat asutuksen reunoja, joten olen opettanut ne siihen, ettei tarpeita tehdä, ennen kuin ollaan pusikossa tai metsässä.” Olin niiiin onnessani! Ihminen ja varsinkin koiran omistaja saa niin äärimmäisen harvoin positiivista palautetta

Kevään eka roskasaalis.

Maanantaina Pösön agitreenit eivät oikein tuntuneet hyvältä. Ei siellä mitään ihmeellistä ollut, minulla vaan oli  sellainen tunne, että pitäisi ottaa vähän etäisyyttä lajiin. Treeni oli ihan hyvä, vaikka se olikin ylipitkä rata joltain maajoukkueleiriltä. Ongelmaksemme muodostuivat suorat putket, jotka olivat vähän reilun metrin päässä toisistaan peräjälkeen. Treenin kohokohta ilmeisesti oli juuri tuo ansakohta. Minulle tuotti ihmeen suurta vaivaa saada Pösö kääntymään putkien välistä suorittaamaan jotain sivussa olevaa estettä. Se vaan paineli putkesta toiseen. Tai sitten se tuli putkesta ulos sisäänmenopäästä, jos käskytin sitä liian aikaisin.

Nyt ei tarvitse miettiä taukoa sen pidempään, sillä jouduin jäämään saikulle selkävaivojen vuoksi. En olisi antanut periksi muuten, mutta kun en pystynyt tekemään istumatyötäni istuen, vaan joko seisten tai polvilllani, oli pakko jäädä saikulle. Nyt jää väliin lauantain agikurssi ja Mikkelin kolmen startin kisat Pösön kanssa…Nyt mun täytyy kävellä vaan, mun täytyy kävellä vaan…Istuminen ja makaaminen ovat yhtä tuskaa.

Olemme me kävelleetkin Koirat ovat parhaita fysioterapeutteja. Kotoa lähtiessä suunnittelen, minkä reitin heittäisin ja joka ainut kerta en sitten maltakaan kääntyä kotia kohti, vaan jatkan vielä vähän pidempään. Onneksi on nuo koirat!

No jo on paksu!

Ja Hi-Likka voi edelleen mitä parhaiten Toivon, että se pysyy yhtä hyvässä kunnossa vielä seuraavat kolme raskausviikkoa ja sen jälkeenkin, pennuista huolehtiessaan Esineruutu on meillä nyt jokapäiväinen viihdyke ja Hili suorittaa se aina yhtä innokkaasti:-) Tänään yritin videoida sitä, mutten tajunnut laittaa kameraa päälle…seurasin kyllä tiiviisti sen työskentelyä kameran kautta ja jopa zoomailin hienosti :D  Saattaa olla, että joku päivä vielä onnistun saamaan sen työskentelyä videollekin…Maltti on valttia

Olimme eilen Pieksämäellä agikisoissa Pötkylän kanssa ja teimme viimeisen puuttuvan SM-nollamme. Se päivän ensimmäinen rata oli kyllä ihan unelmanomainen:-) Suureksi yllätyksekseni sijoituimme toiseksi. Olen ajatellut asioita ja tullut siihen tulokseen, ettei meillä ole enää asiaa palkintosijoille. Onhan Pötkylä jo ikämies, eikä tuollainen vanha tappijalka oikeasti voi voittaa ajassa nuorempia sorjasäärisiä menijöitä. Eilen Pötkylä sitten osoitti ajatukseni ihan vääräksi. On se kova jätkä! Mun on siis taas mietittävä asioita. Olin nimittäin jo tuudittautunut tuohon ajatukseen tyytyväisenä ja osaltaan se helpotti hermopainettani kisoissa. Kas kun mulla ei ollut mitään varsinaista menestymisen painetta, puhdas rata oli ainut tavoite Toisella radalla oli kohta, johon en saanut tolkkua rataan tutustuessani tai edes vuoroamme odotellessani, joten hylkyhän siitä sitten tuli. En vaan yksinkertaisesti osannut ohjata Pösöä siitä kohdasta. Tarvitsen nyt oikein kamalan vaikeita ratakuvioita treenattavakseni. Toivotaan, että Jarilta löytyy sellaisia. Joka tapauksessa, nyt on yksi tämän vuoden tavoitteistani saavutettu:-) Oikein kamalan hienoa!

Tiistaina kävin kylässä Flyktmaneilla, tapaamassa Yanda-kelpien pentuja. Pennut olivat suloisia, tasalaatuisia ja oikein hyväkuntoisia. Yanda on aivan uskomattoman suloinen ja koko perhe on niin herttainen, ettei ole tosikaan. Iina ja Yanda esittivät kahvittelun lomassa piiloleikkinumeron ja Yanda soitti pianolla meille kahvittelumusiikkia. Se oli oikein mukava vierailu:-)

Torstain treenit Pösön kanssa menivät paremmin kuin hyvin. Meillä oli kolme eri radanpätkää ja heti ekassa pääsin tavoitteeseeni, eli menimme sen läpi ilman ratavirheitä. Toinen pätkä oli hyppykuvio, jossa oli putki houkuttelemassa koiraa väärälle radalle. No, eihän Pösölle tullut mieleenkään mennä sinne putkeen, kun ei kerran käsketty. Kaisa siinä sitten innosti minua kokeilemaan “jaakotusta”, jonka onnistuinkiin tekemään ja sitten “sylivekkiä”, joka ei todellakaan uponnut kallooni. Mukavaa oli. Kolmannessa pätkässä Pösö varasti A:n kontaktilta ja meille tuli kielto seuravasta putkesta. Otimme sitten A:ta muutaman kerran pyöritellen hypyn ja putken kautta. Pitää jatkossa tehdä Pösön kanssa paljon kontaktiesteitä.

Hili voi paksusti ja hyvin. Se siirtyy nyt pikkuhiljaa syömään penturuokaa. Sotkin penturuokaa siihen loppuerään, joka oli jäljellä siitä aiemmasta, tiineyteen valmistelevasta ruuasta. Lisäksi se syö raakaa lihaa, luonnonjogurttia, leipää, rustoluita ja vaikka mitä herkkua. Olen ollut vapailla ja olemme käyttäneet ajan melko tarkasti ulkoiluun. Alkuviikosta oli latuja vielä kunnostettu, joten kiersimme luontopolkua ja muita metsälenkkejä. Nyt ei kukaan enää pysty hiihtämään noilla vesittyneillä latupohjilla, joten meille aukesi taivas

Lauantaiaamuna tein Hilille tämän vuoden ensimmäisen esineruudun. Tein sen lenkkimme alkupäähän ja lähdimme kiertämään vajaan tunnin lenkkiä. Paluumatkalla sai Hili sitten tehdä töitä ja kyllä se tekikin. Se ei ollut pysyä nahoissaan, kun puin sille pk-liivin. Lähetin sen ruutuun ja eka esine tuli minulle alle aikayksikön. Olen nyt suunnitellut, että palkkaan sen ensin makupalalla ja vasta viimeisestä esineestä se saa palkakseen patukan. Josko se oppisi tietämään, että homma jatkuu niin kauan kunnes patukka on suussa. Sinänsä aivan typerää, koska se tekee kyllä töitä ihan koko ajan ja joka esineellä. Sitä ei tarvitse kauheasti patistaa. Kun se oli etsimässä toista esinettä, pyrähti mäestä joukko suunnistajapoikia suoraan sinne ruutuun etsimään reittiään. Minusta näytti ihan siltä, että nyt ei pojat ole ihan kartalla. Minä kauhistuin ja pojat huutelivat: “Hei täällä on koira!” Vaan mitä tekee Hili? No - se jatkoi työtään, ihan kuin niitä poikia ei siellä olisikaan ja kun se löysi esineensä, se toi sen minulle ihan niin kuin aina ennenkin. Voi että, minä rrrrrrrakastan tuon koiran työskentelyintoa ja keskittymiskykyä! Kolmannelle esineelle lähetin sen kuitenkin vasta sitten, kun pojat hävisivät näköpiiristä ja niin vaan sekin “hukkaamani” tavara löytyi ja tuli minulle. Kyllä oli äitikoira mielissään, kun pääsi tekemään “oikeita hommia”. Koko kotimatkan se kulki vierelläni ja tuijotti minua palvovasti, ikään kuin sanoen:” Kiitos, kiitos, kiitos Paksu Rouva, kun pidit mun kanssani niin lystiä!” Matti kehui illalla, kun palasimme Pösön kanssa kisareissulta, että olipas Hili tänään rauhallinen. Se oli siis onnellinen:-)

Nyt sitten alkoi vuoden paras aika, eli metsässä touhuamisen aika. Tänä aamuna uusimme esineruudun eri paikassa, mutta muutoin samoja rutiineja toistaen ja kyllä meillä oli taas niin mukavaa! Kohta saan tehdä jälkiä koirille - Hilille tikkujen kera ja Pösölle oikein verivanaa:-)

Tämä viikko on mennyt niveliä lepuuttaessa. Metsässä on polut erityisen huonossa kunnossa ja jos yhtään astuu harhaan, tippuu yllättäen upottavaan hankeen ja nivelet ovat kovilla. Maanantaina kävimme Pötkylän kanssa treeneissä. Joku kisojen hyppyrata jaettiin kahdeksi treeniksi ja kontaktiesteet olivat hujan hajan erikseen treenattavissa. Molemmilla radoilla tein ekalla kierroksella ohjausvirheen - missäs muualla, kuin takaa hypyllä. Muutoin menimme taas hyvin ja puhtaasti ja saimme leikkiä oikein pidemmän kaavan mukaan, kun treenissä ei kauaa aikaa tuhrattu;-) Pösö meni toisen radan kerran myös Tanjan kanssa ja hyvin menikin. Se on hauskan näköinen upottavalla maneesin pohjalla juostessaan…Ihan kuin sillä ei olisi jalkoja lainkaan, niin lyhyet tappijalat sillä on:-)

Ti ja ke olimme mökillä lepäilemässä ja nauttimassa kevään vaihtelevista keleistä. Oli auringon hehkuvaa kuumuutta, jäätävää tuulta ja sadetta. Ihan laidasta laitaan kaikkea. Bongasimme myös kevään ensimmäiset joutsenet.

Keskiviikkona saimme oikein mukavia vieraita: Hilin sisko Pessi omistajineen pyörähti Jkl:ssä ja kävimme yhdessä iltalenkillä Killerillä. Kiersimme ravirataa, emmekä millään olisi malttaneet lopettaa. Niin mukava oli turista, kun harvoin tapaamme. Harmi, kun oli jo niin pimeää, ettei valokuvia voinut ottaa.

Hilin kanssa olen taas treenaillut tokoliikkeitä. Mietin vaan, onko mun järkeä kovin harjoitella niitä avoimen liikkeitä ihan itsekseni, etten tee jotain totaalisen väärin, niin että joudumme kohta keskittämään kaiken energiamme virheitten korjaamiseen. Joka tapuksessa Hili suorittaa hypyn hienosti:-) Treenailen lyhyitä pätkiä lenkkien jälkeen pihassamme. Tajusin viimein siirtää hypyn ja noutokapulat autosta ulkoiluvälinevarastoomme, niin että niitä tulee myös käytettyä.

Torstaina oli Hilin “äitipolipäivä”. Se ultrattiin ja kyllä siellä vaan näkyi sikiöpalleroita. Ell sanoi, että ainakin viisi.  Kyllä Hilistä näkee jo päällekin päin, että se on tiine. Sen selkä on levinnyt, vatsalinja on laskenut hieman ja nisät ovat jonkin verran turvoksissa. Kaiken kruunaa katse kaukaisuuteen. Se haaveilee nykyisin aika paljon;-)

Hiljaa hissutellen mennään ja Pääsisäisen tienoon olen töissä ja nytkin mietin kovasti, missä ihmeessä olisi hyvä lenkkeillä, etteivät nivelet vioittuisi oikein tosissaan…Ensi lauantaina pitäisi pystyä taas juoksemaan Pösön kanssa kisoissa.

Siilinjärvellähän ne kisat tarkkaan ottaen olivat, mutta Kuopio sointuu tuohon paremmin ja järjestävän seuran, HU-PUn kotipaikka taitaa olla Kuopio. Joka tapauksessa…Kolmen startin päivä ja olimme Pösön kanssa liikenteessä. Olimme sopineet Paulan kanssa kimppakyydistä ja odotettavissa oli erittäin pitkä päivä. Maksit (Paula ja Oili) aloittivat ja juoksivat kaikki ratansa ensin. Sitten oli medien vuoro ja me minit viimeisenä. Herätys aamulla klo 4:30. Kisapaikalla olimme klo 8:00 ja Pösön eka rata klo 15 paikkeilla. Olin jo perua koko lähdön, koska en uskonut jaksavani. Edellisenä iltana lenkillä kuitenkin ojensin itseäni. Valitan aina sitä, etten koskaan pääse kisoihin, kun olen aina vkonloput töissä ja nyt kun viimein pääsisin, valitan ja vingun pitkästä päivästä:-( Hyi minua! Niinpä suuntasin ajatukseni positiivisille raiteille ja laadin ohjelman itselleni kisapäivän ajaksi. Hyvin laadinkin, koska teimme Pösön kanssa T R I P L A nollat!! Wau jee! Vieläkin naurattaa:-D Aivan uskomattoman ihanaa! Palkintosijoja emme kolkutelleet, mutta sillä ei ole mitään merkitystä. Voi että, olen onnellinen. Asenteen muutos ja se, että muutin treenitapani entisen kaltaisiksi, taisivat tuoda heti tulosta. Kiitos Julian henkisen valmentautumisen luennon ja siellä esiin tulleiden asioiden! Ratasuoritukset menivät ilman minkäänlaisia ongelmia. Teimme molemmat töitä tosissaan ja YHDESSÄ alusta loppuun. Tosin - ajattelin viimeiselle radalle mennessämme, että Pösö saataisi olla jo sen verran rauhoittunut, että voisi jopa pysyä lähdössä paikallaan. Kannoin sen lähtöön, asetin maahan ja käskin sivulle istumaan. Sillä ei kuitenkaan ollut minkäänlaista aikomusta jäädä paikalleen odottelemaan, joten parin komennusyrityksen jälkeen kutsuin sen kiertämään jalkojani ja teimme taas lentävän lähdön ja siis puhtaan radan:-)  Olihan HIENO PÄIVÄ! Näin me seniorit;-)

Harmi, kun Pösöstä ei ole agilitykuvia, mutta näin se komentaa minua ennen radalle pääsyään;-)

Hili taitaa olla raskaana. Sillä oli viime viikolla aamupahoinvointia ja se oksensi. Siirryin sitten jakamaan sen aamupalan useampiin annoksiin. Annan sille muutaman nappulan heti herättyäni ja aamulenkillä vähän lisää ja loput lenkin jälkeen. Oksentelu loppui siihen. Kiirastorstaiksi on Hilille varattu aika ultraan ja silloin varmistuu, johtuiko oksentelu pentusista.

Kaksi viikkoa astutuksesta. Ei ole vatsalinja juuri laskenut;-)

Pitäisi alkaa treenaamaan Hilin  kanssa edes tokoa. Se vaikuttaa hieman turhautuneelta. Toivottavasti ehdin tehdä sen kanssa joitain jälkiä ennen synnytystä. Sehän tarkoittaa siis sitä, että odotan kovasti lumien sulamista;-) Lenkkeilyä emme kuitenkaan ole vähentäneet yhtään, ehkä päin vastoin. Kevät on komeimmillaan, eikä mikään saa minua pidettyä sisällä. Tanjan ja koirien kanssa kävimme torstaina lumikenkäilemässä jäällä. Se taisi olla kevään viimeinen lumikenkäily, sillä hanki kantaa nyt todella hyvin, eikä uutta ihanaa lunta ole nyt tullut. Olen siirtynyt lumikengistä suksiin, koska jäällä on aivan sairaan hyvä luisto:-)

Pösö, Hili, Muusa, Mese

Kävimme maanantaina SBCAK-paikallisväen kanssa jäällä kokeilemassa valjashiihtoa. Eihän meitä montaa ollut, mutta mukavaa oli.

Hiihdimme Tuomiojärvellä saareen ja olin varannut meille evääksi leipiä ja kaakaota. Eväät järjestyivät vähän nololla tavalla: Meillä on tapana, että se joka menestyy, tarjoaa treeneissä toisille herkkuja. Minä keksin, että triplanollista sopii tarjoilla kolmioleipiä. Niinpä kiirehdin ennen hiihtoa kauppaan ostamaan tarvikkeita, väsäsin leivät ja lämmitin kolme litraa maitoa kaakaota varten. Vasta silloin tajusin tarkastaa, onko meillä treenejä tuolloin…Eihän niitä ollut, joten olin touhunnut ihan suotta kaiken tuon. No - tytöt olivat tyytyväisiä evästaukoon ja aamulla lähdin vielä Tuijan luo juhlimaan menestystämme, joten ei ne eväät ihan hukkaan menneet;-)

Hra Pösö - kova jätkä senioriksi;-)

Pötkylän synttärit olivat itseasiassa jo eilen, mutta tapojeni mukaan unohdin sen. En ole koskaan varsinaisesti “juhlinut” koirieni synttäreitä. Sir Niko on ainut, jolle on tehty kakku aina joskus ja sen syntymäpäivän olen aina muistanut. Johtunee siitä, että meidän Matilla on samana päivänä synttärit.

No Hra Pösö on nyt 10-vuotias ja ihan virallisesti veteraani. Vanhusta siitä ei löydä kaivamallakaan, mitä nyt naamavärkki on ihan harmaantunut:-) Mieli sillä on virkeä ja fyysisesti se on vallan kamalan hyvässä kunnossa. Nuorempana se kärsi stressivatsan aiheuttamista kovista kivuista ja oletin, ettei se elä kovin pitkään. Stresivatsan vuoksi se kastroitiin jo ennen ensimmäistä syntymäpäiväänsä. Joskus kolmen vuoden kieppeillä sen vatsa lopetti oikuttelunsa. Kun se täytti viisi, alkoivat sen aivot tallentamaan tapahtumia ja sen kanssa alkoi tulla tulosta agilitysaralla. Siitä tuli oikein Todella Hyvä Agilitykoira:-) Siis ihan totisesti - sen kanssa meni ensimmäiset viisi vuotta jokapäiväiseen kouluttamiseen, mutta sitten, kuin taikasauvan iskusta, se järkiintyi:-)

Pösö on saanut nimensä sadun “Topi ja Tessu” vanhan viisaan Pösön mukaan. Sadun Pösö oli omistajansa luottokoira. Ajokoira, joka oli totaalisen lojaali isännälleen, mutta tilanteen tullen siitä löytyi oikeamielinen “sydän”. Asetin tavoitteekseni Pötkylän kanssa sen, että voin joku kaunis päivä sanoa siitä: Vanha Viisas. Kun se oli nuori, en todellakaan uskonut tuon koskaan toteutuvan.  Se oli nimittäin aivan totaalisen villi ja vietikäs. Kuitenkin, nyt jo pari vuotta sitten huomasin päässeeni tavoitteeseeni:-) Pösöstä on tullut Hieno Mies ja Vanha Viisas Pösö.

Mitäs me seniorit:-)

Ke osallistuin Julia Kärnän vetämälle henkisen valmentautumisen luennolle/kurssille. Julia on muuten todellinen ammattilainen esiintymisen ja puhumisen suhteen. Olen osallistunut vastaaviin tapahtumiin usein, mutta Juliasta johtuen tämä oli tähän mennessä paras. Asia sinänsä ei ole uusi, eikä nytkään tullut varsinaisesti mitään uutta tietoa. Sitä vaan ihmettelen, että kun tiedän niin paljon ja olen jopa aikanaan rakentanut itselleni rutiinit, joilla olen saanut tulosta aikaiseksi, miksi ihmeessä luovuin niistä? Kun aikoinaan perehdyin näihin ja aloin noudattamaan itselleni sopivia kuvioita lähinnä treenatessa, alkoi meillä Pösön kanssa huippukausi:-) Nollaprosenttimme oli yli 70 ja kaikki oli niin kovin mukavaa. Nykyisin olen itse ihan pihalla:O

Meille sopii Pösön kanssa se, että treeneihin ei mennä “vaihtamaan kakkureseptejä” vaan kaikki tehdään tosissaan, mutta pilke silmäkulmassa. Jostain ihmeen syystä olen kuitenkin jo muutaman viime kauden ajan sortunut siihen, että kunhan mennään… saahan tämän uusia ja vaikka jäädä hinkkaamaankin, jos ei oikein irtoa…Ei siis ole mikään ihme, ettei homma pelitä kisoissa. Olen nyt taas ottanut treeneissä tavoitteeksi sen, että menemme radan heti täysillä ja puhtaasti. Meillä on nykyisin treeneissä kaksi rataa, joihin molempiin on varattu n. 8 min/koirakko. Ideaalina on siis se, että meillä menisi Pötkylän kanssa reilu minuutti/rata kaikkineen. En ihan eilen päässyt tavoitteeseen.

Eka radalla tein joitain ohjausvirheitä. Tulokseksi tuli vitonen. Tein muurin ja puomin välissä persjätön ja olin tapojeni mukaan auttamattomasti myöhässä. Pösö ajautui liian pitkälle puomin sivuun, joten se joutui nousemaan sinne niin pitkältä, että ei enää osunut kontaktille. Toinen sählinki tuli puomin jälkeen takaa hypyllä. Olin taas myöhässä. Mun piti tehdä siellä pakkovalssi, mutten kerennyt ja jouduin tekemään takana leikkauksen. Pösö kyllä hoiti homman, mutta se ei ollut lainkaan “tyylikästä”.  Menimme sitten uudestaan ja tein muurin ja puomin välissä takana leikkauksen ja puomin jälkeen lähetin Pösön kiertämään hypyn, otin sen vastaan ja jatkoimme loppuun ns. viskileikkauksella. Lopuksi vielä hinkattiin muuria, jonka palikoita Pösö on alkanut roiskimaan. Tajusin kuitenkin lopulta, että tuo saattoi johtua väsymyksestä. Pösöhän ei ole enää mikään nuori poika. Toinen radanpätkä oli hyppy-sellainen ja siinä riitti taas niitä suuresti “rakastamiani” takaa hyppyjä. No. Unohdin radan, mutta toisella kiepillä menimme sen puhtaasti ja kauniisti ja sen pituinen se:-)

Hili osoitti mulle, mistä on pienet nartut tehty;-) Se oli sunnuntaina ensimmäisen astutusreissunsa jälkeen niin vietissään, ettei ole tosikaan. Heti aamulenkillä se päästeli metsässä aivan päättömästi. Tai se näytti päättömältä, mutta ilmiselvästi se etsi epätoivoisesti parittelukumppania. Minun oli aivan turha kutsua sitä. Se paineli kuin viitamaan piru umpihangessa ja kauas. Lopulta laitoin sen hihnaan ja hihnassa se joutui ulkoilemaan lopun päivää ja vielä seuraavankin.  Maanantaisen astutusreissun jälkeen se pääsi viettipäämäärään ja palautui normaaliksi. Kunhan nyt muistaisin jatkossa, etten enää ikinä valita siitä, että “se ei oikein irtoa”. Mieluummin kuljen “perskärpäsen” kanssa, kuin hätäilen, onko jotain kamalaa tapahtunut jossain kaukana:-) Näiden juoksujen aikana se oppi kulkemaan takanani polulla tarpeen vaatiessa. Kun tuleemme polun ja latupohjan risteykseen, se siirtyy itse taakseni:-) Hieno homma! Alkuviikosta olemme taas vähän treenailleet tokoa, eli seuraamista ja kaukokäskyjä. Nyt mulla on valtava polte päästä sen kanssa myös agitreeneihin, vaikka Kana-Areenalle. Toivottavasti onnistuu, ennen kuin Hili on liian raskaana;-)

Eilen, 8.3., pääsin mukaan, kun Susa lähti viemään Hiliä vielä kerran tapaamaan Stukovaa. Valokuvissa Stukova näyttää valtavan isolta ja rotevalta, mutta todellisuus on aivan toinen. Se on kaksi - kolme senttiä Hiliä korkeampi. Sillä on erittäin vahvat jalat, vahva rintakehä ja vahva pää, mutta tuo kaikki on niin kovin sopusuhtaisesti rakentunutta. Se ei anna raskasta vaikutelmaa, vaan oli Hiliin verrattuna selkeästi urosmainen, niin kuin asiaan kuuluukin.  Ehkä sen paksu turkki lisää vielä vaikutelmaa raskaudesta. Se liikkuu erittäin ketterästi ja sillä on kauniit liikkeet. Astutuksen se hoiti rauhallisesti ja määrätietoisesti ja olen iloinen siitä, että juuri tuo uros oli Hilin ensimmäineen sulho:-) Luonteeltaan se vaikutti erittäin avoimelta ja ystävälliseltä. Kun kutsuin sitä, se kiipesi syliini, eikä väistellyt lainkaan, kun kopeloin sitä. Siinä se kyöhnäsi ja nautti siitä, kun hieroskelin sitä:-) Myöskään itse astutustilanteessa se ei väistellyt lainkaan Susaa, joka otti pariskuntaan lähikontaktia. Voin kertoa, että se oli valtavan hyvä valinta Hilin pentujen isäksi. Oli mulla kamerakin mukana, muttta iltahämärissä, lumisateessa, ei mun kamerani ominaisuuksilla saanut mitään kovin hienoja kuvia aikaiseksi:

Susa haki Hilin aamulla klo 9 ja he lähtivät ajelemaan Lappeenrantaan. Kun vein Hiliä autolle, tuli parkkipaikalla vastaamme talossamme asuva kääpin uros, jota kutsun nimellä Komentaja, koska se haukkuu aina minut ihan pystyyn. Ne jäivät Hilin kanssa haistelemaan toisiaan ja nyt ensimmäisen kerran näin, kuinka Hili taivutti häntäänsä sivuun tuon uroksen läheisyydessä. Se oli siis valmis hommiin ja minä luovutin sen hyvillä mielin Susan ja Peran matkaan. Minun päiväni oli aivan äärimmäisen pitkä, kun odottelin tietoa retken kulusta. Juuri kun olin lähdössä töihin, Susa soitti. Hän vaikutti varsin tyytyväiseltä. He olivat tavanneet Stukovan Lappeenrannan agikisoissa ja itse astuminen oli tapahtunut kisahallin viereisellä tontilla. Stukova oli ollut kaunis niin ulkoisesti, kuin sisäisestikin. Se oli käyttäytynyt rauhallisesti ja varmasti. Eipä ollut Hiliäkään haitannut rauhaton ympäristö. Nikon seksivalistus oli uponnut Hiliin erityisen hyvin, sillä se oli aluksi yrittänyt Stukovan selkään, mutta niin vaan oli luonto järjestänyt, että tuo astutus oli onnistunut yli Susan odotusten. Hili taitaa olla vähän sellainen luonnon lapsi;-) Se ei oikein ollut tyytyväinen, kun joutui odottelemaan sen aikaa kun ne olivat kiinni toisissaan, mutta oli muutoin ottanut ilon irti tapahtumasta. Siitä se sitten lähti - päivien laskeminen. Jos hyvin käy, niin pennut syntyvät viikolla 18:-)

Tämä on mielestäni aivan ihana kuva:-)Onnittelut kuvan ottajalle, Susalle tai Peralle