Paksun Rouvan Jorinoita

Eilen kelpielenkille lähtiessäni tapasin naapurin naisen, jolla on ihanainen Pikku-Myy -nimínen cairnterrieri. Niitä näitä juteltuamme asetti naapuri kätensä “rukousasentoon” ja kysyi kainosti hymyillen:”Etkö voisi käydä tallaamassa taas metsään polut lumikengilläsi?” Ymmärrän häntä täysin. Ihan kuin Pösölläkin, on Myyllä erittäin matala maavara, joten sen on melko raskasta kulkea umpihangessa. Tosin, siinä missä Pösö on kova jätkä ja periksi antamaton porskuttaja, on Myy enemmänkin sellainen kaupunkilaiskoira;-) Niinpä sitten tänään tartuin tuumasta toimeen ja kävin tekemässä kunnon lenkkipolun metsään. Kelpaa siellä taas Myyn ja muidenkin hilppasta:-) Oli muuten tullut lunta ihan kamalasti. Olen vatsavaivojen lannistamana lenkkeillyt tasaisella jäällä ja Haukanniemessä viimeiset pari viikkoa ja sinä aikana on tullut taas lisää lunta oikein tosissaan. Mun aiemmin tallomani polut olivat vain muistoja. Raskastakin tuo lumi on nyt kun pakkanen on laskenut ja mittari lähentelee nollaa. Eipä auta valittaa…siinä ne läskit lähtee ja saanpahan vähän tehoja kuntoiluun:-) Nyt on hyvä mieli, kun voin olla avuksi ja hyödyksi yhteisölleni:-)

Eilen olimme jäällä kelpielenkillä ja meitä olikin oikein mukavan kokoinen joukkio: siis minä ja Hili, Minna ja Wänni, Tanja, Mese ja Muusa, Jari ja Kettu, Auli ja Papu sekä Flyktmanin perhe Yandan kanssa. Ketulla oli juoksut, joten Aulia jännitti suunnattomasti, kuinka Papu-uros käyttäytyisi ja menisikö yhteislenkki heidän osaltaan ihan pipariksi. Suotta hän jännitti. Papulla oli hauskaa, eikä kukaan muukaan tainnut olla moksiskaan:-) Ainut, jota saattoi hieman sapettaa, oli Kettu, joka joutui olemaan suurimman osan lenkistä liinan jatkona… Reilun parituntisen lumikenkälenkin puolivälissä paistoimme nuotiolla makkaraa ja joimme pullakahvit.  Hilli yllätti minut käyttäytymällä erittäin leikkisästi. Se oli kuin kunnon pitoemäntä ikään, eikä vahtinut minua lainkaan:-) Oli oikein todella mukava retki. Ainut, mitä jäin kaipaamaan, oli aurinko. Iinan ottamissa valokuvissa näyttää ihan siltä, kuin olisimme olleet iltalenkillä.

Saa meillä koirat välillä levätäkin:

Kemin Junkohalli on ihan oikeasti Suomen paras kisapaikka. Vaikka Torkkin järjestämät Pakkas- ja Raparallit ovat julmetun isot kisat, on hallissa kahden radan lisäksi aivan ruhtinaallisesti tilaa. Nyt, kun ulkona oli pakkasta parin kymmen kieppeillä ja tuuli vielä lisäsi pakkasen voimaa, ei tarvinnut lämmitelllä koiria ulkona, vaan hallissa mahtui vetämään ihan kunnon lämppärit:-) Minulta on jäänyt joku ralli välistä ja olin nyt ensimmäistä kertaa hallin keinonurmella, joka teki tuosta upeasta paikasta suorastaan ruhtinaallisen.

Omalta osaltani pilasin tuon odotettavasti upean viikonlopun vaipumalla liian syvälle laihdutuskuurini syövereihin, eli en syönyt säännöllisesti, vaan päästin vatsani tyhjenemään kokonaan. Kun sitten söin, sain aikaiseksi elämää suuremman vatsanpoltteen, joka ei hellittänyt koko viikonloppuna ja piti minut hereillä kaiket yöt. Olin siis kipeä ja väsynyt. Milloinkahan oppisin? Kas, kun olen saanut jo 5 kg pois elopainostani tämän tammikuun aikana, innostuin ihan vähän liikaa…;-)

Itse kilpailusuoritukset osaltani menivät aivan alta lipan…Pösön kanssa tehtiin kuusi !!! hylkyä. Siis jokaiselta radalta. Pääosin radat olivat mukavia ja meillä toimi homma ihan mukavasti, mutta jokaisella radalla tein jonkin ohjausvirheen ja Pösö ohjautui hyppäämään hypyn väärältä puolelta. Siis kun piti mennä takaa, se ohjautui edestä ja toisin päin…Voi voi…muuta en osaa sanoa. Viimeisellä radalla emme sitten päässeet enää edes ensimmäistä hyppyä. Pösö lähti perässäni hypyn ohi ja kun yritin saada sitä hyppäämään sen, se jäi jalkoihini haukkumaan minulle. Se sitten riittikin minulle. Otin Pösön syliini ja kävelin radalta pois.

Hilin kanssa saimme sentään yhden 5-tuloksen aikaiseksi ja sillä teimme tuon radan nopeimman ajan:-) Muutoin siis hylkyjä senkin kanssa. Minun saldoni tuolta viikonlopulta on siis 9 hylkyä 10:stä radasta. Itsetunto on  nyt sitten vallan “kohdallaan”. Itsetuntoani lisää vielä sekin, että kun tuon Pösön viimeisen radan jälkeen kävelin kavereitten luo lopen väsyneenä ja masentuneena, tarjoutui Väne juoksemaan jäljellä olevat kaksi rataa Hilin kanssa. Lupasin, ja sanoin hänelle:” Sama kai se on, kuka ne hylyt sen kanssa sieltä hakee.” Enpä tajunnut, kenelle puhuin…Eka rata heillä meni tutustuessa toisiinsa. Korjasivat pujottelun kaksi kertaa ja yksi rima tippui. Aika oli tuon radan toiseksi nopein. Viimeisenä oli hyppyrata. Hili suorastaan liisi tuon radan läpi. Se oli aivan järjettömän nopea ja voih, kuinka se ohjautuikaan. Olin ihan totisesti järkytyksestä sanaton, kun he tulivat maaliin. Nollavoittohan heille tuli ja Hili siirtyi kakkosluokkaan. Olin totaalisen järkyttynyt! Toisaalta minua harmitti ihan suunnattomasti se, että se luokkanousu tuli Hilille vieraan ihmisen kanssa, mutta toisaalta tuo ratasuoritus oli niin uskomattoman upea, ettei siitä voinut oikein mököttääkään;-) Voinpahan todeta, että olen kuitenkin, kaikesta huolimatta onnistunut kouluttamaan siitä erittäin taitavan agilitykoiran. Itselläni on vaan ihan järjettömän paljon vielä opeteltavaa, jotta pääsen sen kanssa lähellekään tuota superhienoa suoritusta. 

Eilen kävimme illalla Tanjan kanssa lumikenkäilemässä. Pösö jäi kotiin lämmittelemään, mutta Muusa ja Mese olivat mukana. Niillä oli molemmilla tossut jalassa. Päästimme koirat juoksemaan vapaana alhaalla rannassa ja eipä aikaakaan, kun Mese tuli Tanjan luo ja sen kaksi tossua olivat hävinneet ties mihin. Tanja yritti saada Muusan etsimään niitä, mutta ei Muusaa huvitanut. Minä sitten käskytin HIlin etsimään niitä. Käytin esineruutukäskyä ja Hili lähti hommiin, eikä aikaakaan, kun se löysi yhden! Olin aivan onnessani! Ei ole mennyt esineruututreenit hukkaan! Toinenkin tossu löytyi Hilin toimesta tuotapikaa.  Sitä minä vaan ihmettelen, että kun se on pääosin treenannut lajia minun tavaroillani ja minun hajuani etsimällä, kuinka ihmeessä se tajusi etsiä koiran hajuisia esineitä. Tämä kuuluu sarjaamme: ihmettelen suuresti, mistä koira voi tietää… Sain taas todeta, että olen kuitenkin, kaikesta huolimatta onnitunut kouluttamaan Hilistä käyttökoiran:-)

Nyt olen hurahtanut ihan totaalisesti lumikenkäilyyn. Teen joka ainut päivä jonkinlaisen lenkin. 1-2 tuntia hurahtaa ihan siivillä. En osaa oikein kävelläkään enää ilman lumikenkiä - tai osaan, mutta se tuntuu niin vaivalloiselta. Olen dallannut lähimetsän ristiin rastiin ja vielä useamman kerran. Nyt niillä poluilla on Pösönkin hyvä mennä vajoamatta selkää myöten hankeen:-) Kelpaavathan ne polut toki muillekin metsässä liikkujille. Pitäisi laajentaa reviiriä… Laajavuoressa riittä kyllä metsää, mutta suuremmat metsäalueet on hankalasti pätkitty latupohjilla. Huomenna on vapaapäivä ja olen suunnitellut pidempää retkeä uusille urille. Toivottavasti pakkanen ei kovin kiristy.

Saimme kerran Minnan, Wännin ja Ainon mukaamme lumikenkäilemään:-)

Viime viikolla pääsin oikein nautiskelemaan agilityssä. Sunnuntaina olimme Hilin kanssa 1-luokan ohjatussa treenissä. Nina oli suunnitellut kaksi harjoitusta, joista toinen mentiin itsenäisesti. Molempien harjoitusten teemana taisi olla aidan hyppääminen takaa. Aloitin taas Hilin kanssa kunnollisella ja pitkällä esileikillä sillä aikaa kun muut maksit harjoittelivat. Niin vaan se aita-pituus -suoran jälkeen takaa hypättävä hyppy tuotti mulle ongelmia. Mun olisi pitänyt olla pituudella skarppina ja kutsua Hili kiertämään hyppy mun edestäni leikaten oikealta puolelta aitaa, mutta kun olen mitä olen…Vaihdoin siis taktiikkaa ja juoksin Hilin mukana aidan editse, niin että se pääsi kiertämään sen vasemmalta puolelta. Siinä se oli! Hienosti meni ja olimme molemmat tyytyväisiä.  Toisessa harjoituksessa olikin jo Nina kommentoimassa - pääsin itse vähemmällä aivotyöllä;-) Siinä oli heti toinen ja kolmas hyppy takaa kiertäen, tiukka oikea pujotteluun ja putken jälkeen ohjauskohta, jota en osaa kuvailla. Eka kierros meni puhtaasti, mutta Nina alkoi sitten “nipottamaan” ja hinkkaukseksihan tuo meni. Kokeilimme erilaisia ohjaustapoja siihen toiselle hypylle ja kun löysimme minulle sopivan, viilattiin Hilin juoksulinjasta senttejä pois. Oli ihan sairaan hyvät treenit ja olin onneni kukkuloilla! Hili oli muuten jo tuohon toiseen harjoitukseemme mennessä rauhallinen ja erittäin hyvin kuulolla. Se tarvitsee siis tuon kokemuksen mukaan TUNNIN esileikit…Voi luoja!

Tiistaina päästiin Pösön kanssa Päivikin oppiin. Taas oli kaksi harjoitusta, joista toinen mentiin itsenäisesti. Itsenäisessä treenissä oli jokaisessa estevälissä välistävetoja tai takaa kiertoja. Pösön kanssa nuo eivät tuota minkäänlaisia ongelmia. Mitä lähempänä toisiamme kuljemme, sitä paremmat kulkulinjat ja tiukemmat käännökset Pösö tekee. Tuossa harjoituksessa olimme melkein ihokosketuksessa ja Pösö oli I H A N A ! Se toinen harjoitus tuntui jotenkin tutulta kun kiersin tutustumassa siihen. Ilmankos…se oli pätkä edelliseltä Kana-Areenan Rauno-kurssilta, hieman sovellettuna. Päivikiltä sain erityisen hyviä kommentteja. Voih! Niitä olen kaivannut! Torstain ei-kouluttajaa-treeneissä saan työskennellä ihan itsekseni ja kaikessa rauhassa Pösön kanssa. Kukaan ei sano yhtään mitään:-( Päivikki myös keksi syyn siihen, miksi en saanut Raunonkaan  kurssilla Pösöä kiertämään pitkän hyppysuoran päässä olevaa hyppyä. Päivikki huomasi, että minä aloin hidastamaan juoksuani muutama metri ennen kyseistä hyppyä ja siinä samassa Pösön määrätietoinen eteneminen hajosi. Kiitos Päivikki!! Noin yksinkertaista kaikki on, kun on taitava silmäpari seuraamassa ja suu, josta sanat tulevat ulos;-) Olin aina vaan onnellisempi tuon treenin jälkeen ja odotan jo uutta kertaa, joka on tänään:-)

Kyllä se vaan niin on, että mun on aivan turha mennä molempien koirien kanssa samaan treenin ja mieluimmin ne treenit saisivat olla vielä eri päivinä. Täytyy sisäistää ajatus, että laatu korvaa määrän ja kun en töistä saa kuitenkaan vakituiseen kahta iltaa vapaaksi, jatkossa pitää varmaan käydä niiden kanssa vuoro viikoin treenaamassa ryhmässä. Harjoittelenpa sitten harvemmin, mutta paremmin. Onhan mulla sitä paitsi Tuija Koo, jonka kanssa pääsen treenaamaan aina kun hänelle sopii:-)

Hilin tulevaa äitiyttä on nyt aloitettu pikkuhiljaa valmistelemaan. Susa osti sille erityisruokaa, jota se syö nyt ainakin juoksujen alkuun, joka, jos vanha aikataulu pitää paikkaansa, tapahtuu helmikuun puolen välin paikkeilla. Jännää…

Wänni, Aino ja Hi-Likka avoimessa paikkamakuussa

Olimme eilen Hyvinkäällä Hilin kanssa agikisoissa. Siihen nähden, että emme tosiaan ole treenanneet pitkään aikaan, menivät kisat ihan hyvin.

Eka radalla Hili ohjautui kolmannen esteen ohi, enkä vitsinyt korjata sitä, joten hylky siitä tuli, mutta rata meni muutoin todella hienosti. Minä pysyin rauhallisena alusta loppuun ja Hili oli kuuliainen. Pysyin suurin piirtein ohjaussuunnitelmassani. Yhdessä kohdassa, jossa jäin vastaanottamaan Hiliä hypyn taakse, tein ylimääräisen valssin ja olin jotenkin Hilin tiellä, joten siitä putosi rima. Muutoin ei virheitä ja minulle jäi radasta erittäin hyvä mieli.

Toisella radalla olin sitten kaikkea muuta kuin rauhallinen.  Jo rataan tutustuessani kehitin itselleni kiireen ja pidin sitä yllä heti toiselta esteeltä lähtien. En tosin kerennytkään tekemään niitä tarpeellisia kahta valssia alun hyppykuviossa, vaan jäin viimeisellä hypyllä väärälle puolelle. Sen jälkeen oli pujottelu. Hili lähti ihan oikein pujotteluun, mutta teki jossain välissä virheen, joten uusimme koko pujon. Se meni hyvin. Pujon jälkeen oli putki, pussi ja hyppy -suora, joka aiheutti mulle harmaita hiuksia ja erityisen kiireen, koska jossain vaiheessa piti vaihtaa puolta. Menin sitten ja tein persjätön putken ja pussin väliin ja olin auttamattomasti myöhässä siellä hypyllä, jossa sitten tuli hylky. Loppurata meni taas hyvin, vaikka töhötin ja huusin Hilille, sen minkä kerkesin. Hili teki hyvää työtä, mutta minä en.

Päätimme Helin kanssa, että taidamme osallistua autosuunnistuskisoihin. Mennessä kisoihin osuimme kuin ihmeen kaupalla ajoissa perille oikeaan paikkaan. Olin tulostanut Enirosta ajo-ohjeet, mutten tarkastanut tulostusta. Keskimmäinen sivu oli jäänyt tyhjäksi, joten meillä oli ohjeet Jkl:stä Vaajakosskelle asti ja kaksi viimeistä käännöstä kisapaikan pihaan, mutta ei mitään muuta. Kotiin lähtiessä etsimme 45 min tietä pois Hyvinkäältä…meinasi kyllä loppua usko ja huuumorintaju kesken.  Olemme kahdestaan liiikkuessamme täysin toivottomia suunnistajia!

…ja minä olen yövuorossa. Joulukuun ajan on ollut taukoa kaikista koiraharrasteista, joten syy siihen, miksi ylipäätään pidän koiria, on noussut voimakkaasti esille: olemme ulkoilleet oikein urakalla. Alkukuusta pääsimme kulkemaan vielä rajoittamattomasti Laajavuoressa ja yhtenä aamuna koin jotain aivan ihanaa: Kiipesimme aurinkorinnettä ylös. Melkein mäen päällä, muutaman kymmenen metrin päässä meistä istui ilves. Se katseli kaikessa rauhassa etenemistämme ja kun se oli nähnyt tarpeeksi, se nousi ja siirtyi majesteettisen rauhallisesti metsän siimekseen. Olin aivan onnessani! Suorastaan hehkuin! Se oli niin kaunis, rauhallinen, itseriittoinen ja totaalisen vapaa! Se oli Elämäni Kokemus!

Pari vuotta sitten koirat riehaantuivat haukkumaan rinteen keskivälillä. Kutsuin ne luokseni ja kytkin hihnoihin. Hiihtohissin tukikehikon kohdalla Hili alkoi tuijotella korkeuksiin peloissaan. Minä sitä tutkimaan ja huomasin siellä korkeuksissa, telineen päällä jonkun eläimen. Luulin sitä ensin kissaksi, mutta se oli paljon suurempi ja sillä näytti olevan erittäin lyhyt häntä.  Oli ilta ja melko pimeää, joten arvailin ja tuumailin siinä pidemmän aikaa. Seuraava arvaukseni oli iso pöllö, mutta lopulta se eläin liikahti ja olin näkevinäni, että se oli ilves. Siinä vaiheessa otin ja lähdin kotia kohti. Jonkun matkaa kuljettuani manasin. Mulla olisi ollut kännykkäkamera mukanani…

Sain Maijalta joululahjaksi tämän ihanan taulun, jonka hän on tehnyt toiveideni mukaisesti. Siinä on meidän pojat ja niin suloisina. Ikävästi vaan täällä blogissa kuvat venyvät pystysuunnassa…:-(

Vähän ennen joulua alkoi kovat pakkaset ja ne rajoittivat lenkkeilyämme. Nyt mun on ihan pakko myöntyä siihen, että Pösö ei ole enää mikään nuori herra. Se on alkanut palelemaan kovilla pakkasilla:-(  Kun lunta alkoi sitten tulla oikein urakalla, ja polut hävisivät, vaikeutui Pösön ulkoilu entisestään. Sen maavara on niin matala, että sillä ei oikein kannata pitää loimea. Kaikki loimet keräävät lumen sisäänsä Pösön rinnan alle ja sekös vasta on inhottavaa ja kylmää. Yhtälönä kova pakkanen ja paljon lunta, on Pösön kannalta Iso Paha:-(, eikä silloin tehdä pitkiä vaelluksia.

Kun pakkaset vähänkin hellittivät, lähdimme oitis pidemmälle lenkille nautiskelemaan talvisesta metsästä.  Rinteetkin avattiin ja hiihtäjät pääsivät nautiskelemaan “raiteistaan”, joten meidän lenkkeilymme Laajavuorentien yläpuolella ovat ohi tältä talvelta. Onneksi joka vuosi Rautpohjanlahti jäätyy juuri kun hiihtokelit alkavat ja pääsemme laajentamaan reviiriämme Haukanniemeen ja Tuomiojärven jäälle. Otin lumikengätkin taas käyttöön.-) Eka lenkki suojasäällä oli ihan kamala. Lähdin jään poikki Haukanniemeen ja jäällä oli vettä ja sohjoa nilkkoihin saakka ja sohjo oikein imi lumikenkiä. Rantaan päästyäni alkoi nuoskalumi kertyä kenkiin ja tuo lenkki oli todella raskas. Olin monta kertaa luovuttaa, mutta kerroin itselleni, että tässä ne läskit lähtee ja niin kiersin koko Haukanniemen, niin kuin olin suunnitellut. Olipahan elämäni raskain lenkki, mutta tulipahan tehtyä;-) Nyt kun on taas pakastunut, olen nautiskellut pitkistä lumikenkälenkeistä joka ainut päivä ja odotan jo huomista, että pääsen taas polkemaan lunta:-)

Olemmehan me toki treenanneetkin. Ihan vähän ja sisätiloissa. Hilin kanssa noutojen luovutuksia ja perusasentoa. Ihan vähän…

Olihan mulla synttäritkin. Tuli 50 täyteen ja meillä on Pösön kanssa tarkoitus osallistua nyt seniorikisoihin oikein urakalla ja tosissaan. Pösökin täyttää ihan kohta 10-v. joten olemme ihan todellinen senioripari:-)

No ei tuo kortti mahtunut kokonaisuutena skanneriin, mutta onhan se hieno. Vaan miten saisin suurennettua sen?

Nyt alkoi JATin treeneissä joulukuun pituinen treenitauko. Tauko tuli muuten ihan parhaaseen mahdolliseen väliin. Olen juossut polveni “soikeiksi” viime aikojen tiiviin treenirupeaman aikana. Eipä ole tuostakaan tiiviydestä ollut mitään hyötyä. JATin kisat 28.11. menivät osaltani täysin penkin alle. Hilin kanssa teimme lukemattoman määrän ratavirheitä molemmilla radoilla. Lähinnä riman tiputuksia. Voihan harmi. Hili ei edelleenkään olen mun hallinnassani kisaradoilla. Riikka kertoi ihan silkkaa ystävällisyyttään, että hänen mielestään en liiku radalla tarpeeksi. Se on varmasti totta. Totta on myös se, että mun polveni ovat ihan jumalattoman kipeät ja saisin oikeastaan lopettaa koko lajin, niin ei tarvitse kenenkään sääliä mun koiriani, kun on viety kisaamaan, eikä osata. Pösön kanssa tehtiin kaksi aivan järkyttävän kamalaa rataa ja molemmista hylky. Ei ollut yhteistyöstä tietoakaan…

Sunnuntaina oli vielä treenit Kana-Areenalla ja kouluttajana Rauno Virta. Hänestä on pikkuhiljaa tulossa JATtilaisten ikioma valmentaja;-) Ei lainkaan huono asia:-)

Treeninä oli ylipitkä rata (ehkä n. 30 estettä) Hilin kanssa oli turha edes kuvitella tekevänsä noin pitkää rupeamaa, joten menimme puolet radasta. Sain Raunolta  erittäin hyviä neuvoja pujotteluun Hilin kanssa. Kotiläksyksi myös lähetyksiä ja esteiden taakse kiertämistä kauko-ohjauksella. Niin vaan totesi Ranokin, että yhtälönä hidas minä ja nopea Hili, ei toimi, ellemme opettele kauko-ohjausta… Lisäksi huomasin nyt itsekin, että kun juoksen suorituskykyni ylärajalla, onnistumme radalla paremmin. Se suorituskykyni yläraja ei vaan ole kovin korkealla keskivertoon nähden;-)

Pösön kanssa meni alku sähellykseksi. Korjailin virheitä sitä mukaa kun niitä tuli ja luulen, ettei Pösö varsinaisesti kärsinyt mun osaamattomuudestani. Toisella kerralla päätin, että homma pelittää ja menimme sen radan puhtaasti, tosissaan ja vauhdilla läpi. Mun reisilihakseni yrittivät keskeyttää suorituksen kesken, mutten antanut periksi - perkele!

Molemmat koirat vaativat radalla tiukkaa käskytystä ja määrätietoista menoa. Sen kun vaan muistaisin. Minulla on tapanani aloittaa kiltisti ja yleensä sitten ihan liian myöhään alan vaatia niiltä kuuliaisuutta. Sitä en vaan ymmärrä, että miksi ne kärsivät siitä, kun vien niitä kisoihin ja teen virheitä?

Nyt parantelen polvia. Kävelylenkit suunnittelen niin, etten joudu kiipeilemään kovin paljon. Kun asuu Laajavuoressa, joutuu kuitenkin aina kiipeilemään, kun haluaa liikkua metsässä. Sieniäkin voisi vielä keräillä. Saisi joulupöytään sienisalaatin tuoreista antimista. Mitäs jo menisi sienestämään jouluaaton aamuna?

Olen nyt käynyt treenailemassa koirineni tuon yksityissession jälkeen pari kertaa ja olen Hilin kanssa keskittynyt alkulämmittelyihin, tai kai sitä voisi sanoa esileikiksikin, koska varaan ennen treenejä puoli tuntia siihen, että leikin sen kanssa. Teetän sillä erittäin helppoja tottisliikkeitä, joista se saa palkaksi ihan järjettömän riehakkaan leikin patukan kanssa. Välillä laitan sen noutamaan patukan ja välillä “hukkaan” sen ja Hili joutuu etsimään sen. Tärkeintä koko touhussa on palkka, eli leikki patukalla. Ei mitään taistelua, vaan Hili saa koko ajan voittaa patukan ja “hallita” sitä.

Mielestäni tuosta on seurannut tulosta. Olin jo vakaasti päättänyt, etten ota Hiliä treenaamaan torstain agiryhmään, vaan keskityn siellä pelkästään Pösöön. Niin teinkin ensin, mutta kun tuo Pötkylä on, mikä on, jäi mulle luppoaikaa ja ajattelin kokeilla Hiliä. Nyt olen tullut siihen lopputulokseen, että koirat saavat odottaa kumpikin autossa vuoroaan. Niinpä vaihdoin koiraa ja esileikin Hilin kanssa reippahasti:-) Radan menin sen kanssa ensin kolmen-neljän esteen erissä ja leikin riehakkaasti aina välillä. Seuraavaksi menimme radan kahdessa erässä, leikkien välillä ja lopuksi koko radan. Se meni hienosti! Kun odottelimme vuoroamme toiselle, eli hyppyradalle, pistin Hilin paikkamakuuseen valvovan silmän alle ja vaadin siltä rauhoittumisen siinä. Leikin kautta lähdimme taas toiselle radalle ja se onnistui hienosti. Olin aivan onnessani ja Riitta-Liisan kauniisti kannustamana menimme sen radan vielä toistamiseen.

Kävin vielä kerran vaihtamassa koirat autolla ja teimme Pösön kanssa kikkailuja perusradalla. Sorruin jonkun verran olettamaan asioita ja pari virhettäkin tuli, mutta sehän on vaan haastavaa ja pistää ihmisen nöyräksi. Kaiken kaikkiaan tuo treenirupeama oli valtavan onnistunut!

Perjantaina menin kukkikselle heti aamusta, koska olin luvannut näyttää vähän hyppytreenin kulkua eräälle nuorelle naiselle, jolla on aivan ihana koira:-) Olin paikalla niin aikaisin, että ehdin rakentaa hänen treeninsä, vkonlopun näytösradan ja vielä treenatakin sen Pösön ja Hilin kanssa. Pösön kanssa teimme myös tuota hyppytreeniä ja se olikin hyvä, sillä huomasin, että rimat saavat oll todella matalalla kun neuvon heille tuon harjoituksen. Tuon hyppytreenin tarkoitus on saada koira käyttämään lihaksiaan oikein ja hyppäämään mahdollisimman taloudellisesti. Näytösrata meni ongelmitta Pösön kanssa, joten kävin vaihtamassa koirat. Taas teimme Hilin kanssa esileikin oikein pitkän kaavan mukaan ja kun menimme sen näytösradan, toimi Hili kuin vanha konkari. Se oli niin keskittynyt ja vastaanottavainen, että oikein sydämestä ripaisi.

Lauantaina olikin näyttely- ja näytöspäivä. Minua jännitti ihan kamalasti mennä Hilin kanssa sinne isoon kehään esiintymään ja meille tulikin joku virhe radalla, joten emme päässeet etenemään knock out-kisassa ekaa rataa pidemmälle. Se virhe ei suinkaan johtunut siitä, että Hili olisi käynyt liian kuumana, sillä olimme taas leikkineet hiki päässä ennen radalle menoa. Hili toimi kuin unelma:-) Pösön kanssa sitten mentiinkin paljon pidemmälle. Meidän lentävä lähtömme tosin aiheutti meille altavastaajan aseman, koska ratoja ei kellotettu, vaan annettiin ainoastaan lähtölupa ja aina kun se lupa tuli, oli Pösö juuri kiertämässä väärän puolen jalkaani ja lähtömme viivästyi sen verran, että se kerkesi kiertää oikealle puolelleni. Pösö hurmasi taas yleisön. Meidän naapurit olivat isolla joukolla paikalla ja he olivat Matille kehuneet Pösön suorituksia ja sitä, kuinka koko katsomo heidän ympärillään oli kannustanut Pösöä onnistumaan:-) Lisäksi he hihkuivat Pösön nopeutta: vaikka jäimme lähdössä pahasti jälkeen, olimme maalissa ensin;-)

Näyttelypuolella Hili loisti. Se oli VSP ja sai CACIBIN. Sen arvostelu on hieno: “Erinomainen tyyppi. Tasapainoinen ja itsevarma olemus. Kaunisilmeinen, narttumainen pää. Hyvin kehittynyt alaleuka. Luusto saisi olla vahvempi, muuten hyvä raajarakenne. Jyrkkä lantio. Erinomainen karva. Säännölliset liikkeet.” Hip Hei ja Hurraa! Ja Hilin veli Ahti oli ROP ja siitäkin tuli nyt Suomen ja Eestin MVA. Tuo näyttelypäivä oli kyllä todella pitkä ja olimme koko Didaktic´s -porukka lopen väsyneitä, kun viimein kaikki kiemurat ison kehän kasvattajaesittelyineen oli suoritettu.

Silti sunnuntaina lähdin taas intopinkeänä takaisin näytös- ja näyttelyhommiin. Tällä kertaa pääsimme Hilin kanssa pidemmälle knock out-kisassa. Pösön kanssa hävisimme nyt tuon lentävän lähdön vuoksi heti ekalla radalla jonkun sadasosan parillemme:-( Hilin kanssa taisimme käydä radalla kolme kertaa:-) Todella upeeta, varsinkin kun vielä viikolla olin jo laittamassa Hilin osalta agipillejä pussiin. Tunsin epäonnistuneeni sen koulutuksessa ihan totaalisesti.

Koska mielestäni Pösö oli nyt jäänyt liian vähälle, ruikutin flyball-porukkaa ottamaan meidät mukaan näytökseensä. Kyllä olikin kovan työn takana päästä heidän esitykseensä! Erikoisinta tuossa oli se, että olin vastannut jo ajoissa, monta viikkoa aiemmin ryhmän vetäjälle, että olemme käytettävissä näytöksessä. Hän vaan ei koskaan ilmoittanut mulle aikatauluja tai muuta asiaan liittyvää, kuittasi vaan vastaanottaneensa mun ilmoittautumiseni. Eipä siinä sen kummempaa, viimein he myöntyivät hyvin “pitkin hampain” Ihmettelen vaan, kuinka asiasta tehtin niin vaikea. Heitä oli kuitenkín vain neljä koirakkoa ja melkein tunti aikaa… Luulin, että Pösö olisi unohtanut flyballin toimintaperiaatteen, sillä se ei ole muutamaan vuoteen nähnyt koko laitetta. Niinpä kävimme sen kanssa ensin kokeilemassa, vieläkö pallo lentää. Lensihän se ja kun viimein kukin vuorollaan - Pösö viimeisenä - menimme sen radan, pääsi Pösö oikeuksiinsa. Se oli niin tajuttoman innoissaan! Se tärisi ja nytki eteen päin, kun pidin sitä lähtöviivalla ja kun päästin sen irti, se suorastaan lensi tuon radan edestakaisin:-) Agilitystä poiketen, se ei haukkunut ollenkaan, vaikka kävikin niin kamalilla kierroksilla. Siinä sitä sitten toistettiin rataa vuoron perään joitain kertoja ja Pösö pisti parastaan ja meni joka kerta lujempaa ja innokkaammin. Siitäs saivat, mokomat nirppanokat.

Pösö oli nimittäin taas paras. Suvin työkaveri oli tänään töissä kehunut, kuinka siellä flyballissa yksi pieni Pösö-niminen koira oli toiminut kuin ajatus:-) Se oli meidän Pösö, eikä sitä päihitä suloisuudessa kukaan!

Hilin näyttelymenestys oli nyt ihan odotettu. Se saavutti valionartuissa sijan 2 ERINOMAISELLA arvostelulla: “Erinomaisen tyyppinen, kolmevuotias narttu. Vahva pää, Erinomaiset rungon mittasuhteet. Korrekti, kiinteä ylälinja. Erinomainen häntä ja hännän asento. Hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Erityisen tasapainoinen liikunta!”
Tuo on Susan suomennos arvostelusta ja siinä luki englanniksi: extreamly sound movement. Olen tuosta niin otettu. On se nimittäin melkoinen tehtävä tuollaisen isohkon koiran liikkua kauniisti, vetävin raviaskelin postimerkin kokoisella alueella, kun normaalisti saa viilettää äärettömillä “lakeuksilla”. Asiaa parantaa vielä se, että molempina päivinä tuomarit kehuivat Hilin liikkumista. Kyllä koiran pitää olla hyvärakenteinen ja lihaskunnoltaankin hyvä, että pystyy tuottamaan tasapainoista liikettä;-) Hi-Likka on hieno kelpienarttu, siitä ei päästä mihinkään:-)

Tuo alin kuva herättää kauniita muistoja. Harjoittelimme aikoinaan Nikon ja Pösön kanssa näytöksiä varten  paripujotteluohjelman. Hyvin toimivat pojat yhteen:-)

Viikonlopun ihanuuden kruunasivat paikalle saapuneet ihanat Didaktic´s -ihmiset. Oli aivan valtavan ihana rupatella väliajoilla näiden suloisten nuorten kanssa:-) Voi kunpa tapaisimme useammin…

Syntymäpäivän kunniaksi Hilille järjestettiin yksityiset agitreenit, joissa kouluttajina toimivat Tuija ja Ellu. Myös Luoja, eli Susa tuli paikalle. Ellu puhui vieteistä ja oli sitä mieltä, että Hili ei ole lainkaan niin korkeassa vireessä, kuin olemme Tuijan kanssa luulleet. Se on sopivassa vireessä, mutta tarvitsee vielä helpompia treenejä ja mieluisampaa palkkaa. Kun Ellu kysyi minulta, mikä on tärkeysjärjestys Hilille, niin jouduin valitettavasti myöntämään, että ensin on esteet, sitten patukka. Sen jälkeen vasta minä ja viimeisenä makupalat.  Esim. haltuun otoissa olen käyttänyt “palkkana” makupaloja, kun ilman muuta siinä pitäisi palkata patukalla. Hyi tyhmä minä! Nyt saimme Tuijallekin vastauksen, miksi en ole käyttänyt Hilillä kontakteilla makupalaa: Siksi kun Hili ei välitä makupalasta. Ellu puhui paljon asiaa ja minun on nyt syytä tehdä pitkiä kävelylenkkejä asioita mietiskellen ja juttuja lokeroiden. Myös kontaktien harjoiteluun saimme hyviä neuvoja. Kyllä meillä vielä joskus tulee agiradat onnistumaan. Periksi ei taaskaan anneta ja Ellulta saa neuvoja tarpeen vaatiessa. Treenin lomassa Hili sai “lahjansa”, eli puolikkaan HK:n Sinisen;-)

Alemman kuvan on ottanut Salme Mujunen.

Taisi olla viime viikonloppu, kun lunta alkoi tulla oikein urakalla. Siitäkös mun mieleni piristyi ja koiraharrastuksiin tuli taas puhtia. Olen ulkoillut ja treenannut kaiken vapaa-aikani:-)

Kävimme Tuijan kanssa kaksi kertaa viime viikolla treenaamassa agia. Keskitymme Hilin kanssa kontaktiharjoitteisiin ja käytämme alakontaktilla yhteisestä sopimuksesta makupalaa targetilla. Hili on Tuijalla liinassa ja minä hetsaan sen kiihkoon ennen kiipeämiskäskyä. Kun se on koskenut targettia, annan sille luvan lähteä ja yleensä sillä on palkkana putki. Se ei ole kovinkaan kiinnostunut itse makupalasta, mutta tärkeintä lienee kuitenkin se, että se koskee targettia ja niin ollen pysähtyy. Pujotteluun haemme sille edelleen varmuutta eri kulmista lähestymisillä.

Pötkylän kanssa minä sitten rentoudun. Vaikka Tuijalle ei kylläkään riitä minun rentoutumiseni. Hän on suuna päänä painostamassa minua ajamaan Pösöä viimeisen päälle vauhdikkaisiin suorituksiin ja käännöksiin, joissa ei ole milliäkään liikaa. Ei haitaa:-) Pösön kanssa on niin mukavaa ja mitä enemmän kehun sitä ja painostan sitä etenemään, sitä vauhdikkaammin ja totisemmin se menee ja suoritukset sen kuin paranevat:-)

Lauantaina oli oikein tosi ihana päivä:-) Teimme koirien kanssa parin tunnin aamulenkin lumisessa metsässä. Siitä lähdimme Hilin kanssa tokotreeniin. Hanna on sitä mieltä, ettei meidän kannata enää Hilin kanssa hinkata niitä alokasluokan liikkeitä, eikä mennä alokasluokan kokeisiinkaan. Hän ehdotti, että aloittaisimme avoimen luokan liikkeiden opettelun. Minähän teen juuri niin, kuin minua käsketään;-) Aloitimme treenin hypystä. Sehän eroaa alokasluokasta niin, että seisomisen sijaan koira menee istumaan hypyn takana ja tulee sitten käskystä sivulle, kun alokkaassa ohjaaja siirty hypyn takana seisovan koiran sivulle. Tuo onnistui meiltä erityisen hyvin heti eka kerralla. Saimme kotiläksyksi kuitenkin harjoitella se täysin varmaksi ja myös sitä, että Hili on hypyn takana ja istuu käskystä, jolloin palkkaan sen heittomakkaralla ja käsky uusitaan sitten taas. Tarkoitus olisi saada se istumaan hieman kauempana hypystä. En muista miksi… Nyt otimme sitten viimein ne viime kesänä rakentamani noutokapulatkin käyttöön. Kotiläksyinä Hilille sitä, että se ei hauku, kun lähetän sen hakemaan kapulaa ja ihan erikseen sitä, että se istuu edessäni ja ottaa kapulan suuhunsa. Vähitellen pidennetään aikaa, jonka kapula on sen suussa. Kauko-ohjauksia on tarkoitus opetella vaikkapa niin, että asetan kotona huoneen oviaukkoon jonkin esteen, niin että olemme esteen eri puolilla ja vähitellen lisään meidän välimatkaamme. Palkkaa, eli superhyper-herkkuja paljon ja iloista mieltä;-) Kauko-ohjauksiin  mun on opeteltava s e l k e ä t käsimerkit. Paikkamakuuta treenasimme, kun Jokke-Setä tuli paikalle. Ensimmäistä kertaa menin piiloon. Laskin kymmeneen ja kävin katsomassa Hiliä, kehuen sitä rauhallisesti. Sitten ahnehdin ja laskin e r i t t ä i n  h i t a a s t i kahteenkymmeneen ja niin oli rinsessa noussut seisomaan. Palautin sen maahan ja jatkoimme harjoitusta kympin pätkissä. Tosin, Hili nousi sitten taas seisomaan, joten kävin lopulta vaan kääntymässä piilossa ja palasin palkkaamaan sitä sinne maahan. Tätä on helppo harjoitella kotona peilien avulla. Niitähän meillä on paljon, koska niistä mun on helppo löytää syyllinen milloin mihinkin mokaan;-)

Tokotreenistä lensimme suoraan Helin pihaan, josta lähdimme koiralenkille Helin ja Tanjan kanssa.

Meillä kaikilla oli niin ihanaa! Lunta ja pikkupakkasta. Voiko ihminen enempää pyytää? No, temarikahvit olisivat kruunanneet retken, mutta Heli kyllä keitti meille glögiä lenkin päätteeksi.

Sunnuntaina oli kauan odotettu viettiluento! Vetäjinä toimivat Ellu ja Vesku ja erittäin hyvin toimivatkin:-) Johanna on kyllä pitänyt mulle yksityisluentoja asian tiimoilta aina hyvän sauman sattuessa ja usein, joten ihan uutta tuo ei minulle ollut. Silti nautin siitä kovasti. Hilin viettitason laskemiseen sille tasolle, että se pystyy vastaanottamaan vihjeitäni, sain Ellulta neuvoksi leikkiä, tai muutoin teettää sillä hommia, eli hinkata vaikkapa hyppyjä, jotta se saisi ensin vähän “purkaa paineita” ja laskeutuisi oppimis- ja toiminta-alueelle. Yön yli asioita mietittyämme, lähdimme tänään Tuijan kanssa taas kukkikselle akillittaamaan. Aloitimme niin, että tein Hilin kanssa kahdella hypyllä pyöritystä, palkaten sen patukalla usein. Kyllähän se siitä rauhoittuikin. Siitä menimme A:lle jossa taas hetsasin sen kiihkoon, saadaksemme sille mahdollisimman nopea ja kiihkeä estesuoritus, pysäytys kontaktilla ja luvan perästä suoraan putkeen. Muutaman toiston jälkeen juoksutin sen patukka suussaan pihalle ja kohta autoon lepäilemään.

Pösön kanssa tehtiin taas kaikkea kivaa. Päätin, vaikka viettiluennon aikana huonona esimerkkinä mainittiin mm. koira, joka repii hihnaa aikansa kuluksi, etten muuta Pösön kanssa huonoja tapojamme. Pösö toimii vallan mainiosti, vaikka se roikkuukin hampaillaan hihnassa ennen ratasuorituksia ja vaikka teemmekin lentävän lähdön, koska se ei ole mulla lähtötilanteessa mitenkään hanskassa. Heti ensimmäisen hypyn jälkeen se nimittäin on kuulolla ja täysin ohjattavissa oikeaan, jos vaan itsellä taidot siihen riittävät.

Hain Hilin vielä kerran autosta ja hyppypyöritysten jälkeen tehtiin kaksi kertaa A, jonka jälkeen oli tarkoitus tehdä pieni pujoradan pätkä. Siitä ei sitten tullut yhtään mitään. Hili kävi taas niin kamalilla kierroksilla, ettei sen pujottelusta tullut yhtään mitään. Aaaargh bundolo!! Olimme Tuijan kanssa ihan pihalla ja päätimme lopettaa lyhyeen. Lähdimme ulos pähkäilemään Hilin mielenmaisemia ja siinä riitti turisemista koko kotimatkan ajaksi. Tuija sanoi, että hän tarvitsee Ellun apua ja lupasi ottaa häneen yhteyttä… Minä päätin, että seuraavalla kerralla teen Hilille noutoja ja patukan etsintää ennen halliin menoa. Luulen nimittäin, että siinä sen viettitaso laskee parhaiten sopivalle tasolle.

Nyt nuo lumet sulavat pois, koska lämpötila on noussut plussan puolelle ja taivaalta tihkuu vettä. Keli on vaarallisimmillaan. Kaikki kulkuväylät ovat jäätiköllä ja ihan sairaan liukkaita. Voihan harmi:-(

Johan on arki käynyt tylsäksi. Tuntuu siltä, kuin aina olisi kylmä, märkää ja pimeää. Suunnittelin meneväni kukkikselle agitreeneihin viime viikolla useamman kerran, kun oli vapaapäiviä, mutten saanut itseäni liikkeelle kuin maanantaina. Sain kuitenkin Tuijan mukaani ja hän oli taas niin tehokas. Kaiken muun hyvän lisäksi hän otti satoja kuvia, joista muutama tämän jutun seassa.

 Treenien välissä käytiin ulkona tuulettumassa ja koirat vaanivat, kuka mitäkin…

Hilin kanssa keskityttiin pujotteluun. Yritettiin saada Hilin asentoa matalammaksi liinan avulla ja kyllä se vähän madaltuikin, mutta tuollainen yhdellä esteellä hinkkaaminen ei oikein ole sille, eikä minulle hyväksi. Kun menimme toisen esteen kautta pujoon, sen asento oli parempi. Myöhemmin radanpätkää mennessämme se pujotteli täydellisesti, vaikka olin sen vasemmalla puolella. Kohta voin siis alkaa luottamaan siihen molemmin puolin:-)

 Tästä lähdettiin…

…paranee…

 …johan madaltui:-)

Kun Tuija kysyi minulta muutaman kontaktivirheen jälkeen, miksen käytä sillä makupalaa kontaktilla, en keksinyt mitään syytä, vaikka oikein kovasti ajattelin. Päätimme nyt alkaa käyttämään makupalaa kontakteilla treeneissä.

Pösön kanssa pidettiin taas lystiä. Pösö kävi sopivasti kierroksilla ja meillä oli hauskaa:-)  Seuraavassa työvuorolistassa olisi monta vkonloppuvapaata, mutta en keksinyt sopivia kisoja, saatika matkaseuraa. En voi lähteä yksin ajelemaan näin kaamoksen aikaan, koska en näe pimeässä yhtään mitään, kun vastaan tulee autoja. Pitäisi ehkä hankkia silmälasit. Onhan tosin JAtin kisat marraskuun lopulla. Nenäpäivän ansiosta mulla on nyt pellen nenä, jonka voin laittaa hylkäyksen jälkeen nenääni. Josko oppisin ottamaan hylkäykset hieman keveämmin;-)

Torstain treenit menivät taas ihan pipariksi. Minua harmittaa aivan suunnattomasti se, että jouduin työvuoroja ajatellen ilmoittamaan molemmat koirat samaan treeniryhmään. En pysty keskittymään kunnolla kumpaankaan ja suhteeni Hiliin kärsii. Tanja oli treenaamassa Pösön kanssa, koska he olivat lähdössä yhdessä kisoihin. Kisoissa heille tuli yksi kontaktivirhe puomilta eka radalta, mutta suoritusaika oli toiseksi paras koko luokasta. Toisella radalla Pösö oli vallattomalla päällä ja heille tuli hylky. Sain Tanjalta videot noista radoista ja niitä on aivan ihana katsella.

 No jo on ilmava hyppy!

 Ihan on isänsä poika;-)

Kysyin viimein Tuijalta, josko hän voisi uhrata aikaansa meille, eli voisiko hän alkaa kouluttamaan meitä “yksityisesti” ja koska hän on maailman ihanin ihminen, hän lupautui. Tuijan kanssa treenatessani saan Hilin paremmin hanskaan, Tuija kun ei tunnetusti anna piiruakaan periksi. Treenit aloitetaan jo hallin ulkopuolella ottamalla koira “rouvan pelkoon”. Toivon, että omaksun Tuijan komennon ja opin saamaan Hilin sellaiseen vireeseen, että se pystyy ottamaan vastaan käskyni ja ohjaukseni radalla. Meillä on vkonloppuna luento koirien vieteistä ja niiden hyödyntämisestä koulutuksessa. Olen ilmoittautunut sinne Hilin kanssa ja Tuijakin on mukana. Odotan kovasti tuota tapahtumaa. Tällä hetkellä en ymmärrä Hiliä agiradalla tippakaan.

Tokoa emme ole pahemmin treenailleet. Pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni. Uskaltaisikohan sitä enää mennä edes tokokokeisiin…Saattaahan olla, että tuo eka kerta oli vain moukan tuuria, enkä enää osaisikaan.. Josko ilmoittautuisin taas jollekin kurssille. Taidan nyt potea kaamosmasennusta. Tulisipa nyt lunta oikein kunnolla!